Näkökulma: Pakottavampaa pakkoruotsia nu och för alltid

Valtioneuvosto hyväksyi tänään uuden kansalliskielistrategian. Uusitulla strategialla halutaan turvata kaikkien oikeus palveluun kansalliskielillä, siis suomeksi ja ruotsiksi. Sillä halutaan myös, kuten Valtioneuvoston tiedotteessa sanotaan, parantaa kieli-ilmapiiriä. Kieli-ilmapiirissämme on siis vikaa?

No onhan siinä. Huonoon kieli-ilmapiiriin suomen ja ruotsin kesken taitaa syynä olla ns. pakkoruotsi, josta uudistettu strategia ei kuitenkaan halua päästä eroon. Voisi väittää, että se tekee ruotsista entistäkin pakottavampaa. 

Kansalliskielistrategian ytimessä on  kolme päätavoitetta. Niitä tehdessä on kuulemma kuultu laajasti asiantuntijoita, sidosryhmiä ja kansalaisia. Tavoitteet tai ”suuntaviivat” ovat: 1) Oikeus palveluihin omalla kielellä, 2) Kansalliskielten aseman turvaaminen ja 3) Elävä kaksikielisyys. Strategialla pyritään myös edistämään maahanmuuttajien kotoutumista molemmilla kansalliskielillä – tottakai! 

Strategiassa sanotaan, että: ”Tärkeä tavoite on varmistaa kielitaitoisen työvoiman saatavuus. Tätä pyritään edistämään kielitaitovaatimuksia koskevilla toimenpiteillä.” Voiko sen lukea muuten kuin niin, että työelämään tulee yhä useammin vaatimukseksi osata ruotsin kieltä? Tai ehkei kaikkeen työelämään sentään, tuskinpa ns. vapailla työmarkkinoilla mennään tähän. Palveluahan saa jo nyt Helsingin keskustan ravintoloissa helpommin englanniksi kuin suomeksi tai ruotsiksi. Joten eiköhän vaatimusta kielitaidosta tulla edistämään pelkästään julkisella sektorilla. 

Jossa muuten on jo nyt voimassa Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (2003/424). Sen mukaan korkeakouluopiskelijan tulee osoittaa saavuttaneensa
1) sellainen suomen ja ruotsin kielen taito, joka julkishallinnon henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella. 

Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat tämän taidon hyväksytysti osoittaneet. En usko yhdenkään heistä väittävän, että osaisivat antaa yhtään mitään palvelua, edes ammattiinsa kuuluvaa, ruotsin kielellä. 

Tästä ns. virkamiesruotsista sanoi ministeri Henriksson tiedotustilaisuudessa tänään, että virkamiesten kieliosaamisia tullaan tarkastelemaan. Tsemppiä virastoihin.

Käänteinen kielitaitovaatimus

Kysyin ministeriltä, että tiedetäänkö kuinka moni Suomen ruotsinkielinen ei osaa suomea tarpeeksi hyvin, että voisi saada palveluja suomeksi. Ei tiedetä eikä tarvitsekaan tietää, koska kyse on oikeudesta saada palveluja ruotsiksi. Vierestä säesti virkamies, että ulkopuolelta ei voida tulla arvioimaan kielitaitoa, mihin se riittää ja mihin ei. 

Strategiassa sanotaankin, että ”Viranomaisen on palveltava henkilöä tämän oman kielivalinnan mukaan, eikä se saa pyytää henkilöä vaihtamaan kieltä.”

Tämän varmistamiseksi lähtee kielten opiskelu maassamme tästä periaatteesta, jonka strategia naulaa seinään vanhan hyvän ajan kuusituumaisilla: ”Tulevaisuudessa on tärkeää varmistaa kielipolun jatkumo molemmilla kansalliskielillä varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen.” 

Siinä ilmoitetaan myös, että: ”Korkeakoulutuksella ja toisen asteen koulutuksella tulee varmistaa, että molempia kansalliskieliä taitavia asiantuntijoita ja ammattilaisia on riittävästi saatavilla yhteiskunnan keskeisimmissä tehtävissä.” 

Eikä tässä kaikki. Strategia visioi, että: ”Määritellään, mihin valtion viranomaisiin sovelletaan käänteisiä kielitaitovaatimuksia, niin että osaan virkoja kelpoisuusvaatimuksena on erinomainen ruotsin kielen taito ja tyydyttävä suomen kielen taito.”

Siis erinomainen ruotsi ja tyydyttävä suomi! Maassa jossa on liki viisi miljoonaa suomenkielistä ja alle 300 000 ruotsinkieltä äidinkielenään puhuvaa, heistäkin kymmenesosa kokonaan ruotsinkielisellä Ahvenanmaalla.

Strategiassa ei myöskään lähdetä käytännöistä vaan laista, suorastaan perustuslaista. Siinä ei lähdetä velvollisuuksista vaan oikeuksista. 

Siinä sanotaankin, että: ”Kansalliskielistrategian tavoitteena on sen turvaaminen, että Suomessa on jatkossakin kaksi elävää kansalliskieltä.” Koska: ”Kielelliset oikeudet heikkenevät, jos niitä ei jatkuvasti edistetä.” 

Kahta elävää kansalliskieltä ei strategian mukaan turvaa siis kielten puhujat itse vaan valtio. 

Valtion lisäksi strategiassa turvataan myös – ei sentään jumalaan vaan – maahanmuuttajiin. Heistäkin on tehtävä ruotsinkielisiä! ”Näillä tavoitellaan ruotsin kielellä kotoutuvien määrän kasvua niin, että määrä suhteellisesti vastaisi vähintään ruotsinkielisten osuutta väestöstä.” Onnea opintoihin, Ahmed…

Strategiassa on toki paljon hyvää, onhan suomenkin kieli maailman mittakaavassa vähemmistökieli. Lingua francalle, englannille, emme mahda mitään, mutta yrittää täytyy, edes viraston nimi kerrallaan. ”Englannin kielen lisääntynyt käyttö yhteiskunnassa on johtanut tapauksiin, joissa viranomaisen toimintayksikkö on nimetty pelkästään englanninkielisellä nimellä. Tällainen nimi on perustuslain, kielilain ja hallintolain vastainen.”

En vastusta ruotsinkieltä

En henkilökohtaisesti vastusta ruotsin kielen oppimista tai opetustakaan. Olen itse oppinut sitä kohtalaisesti ja seuraan mielelläni esimerkiksi ruotsinkielistä mediaa. Olen ollut töissä Ruotsissa ja naimisissa ainakin puoliksi suomenruotsalaisen aatelissuvun tyttären kanssa. Spotifyn tilastojen mukaan tänä vuonna eniten kuuntelemani yhtye on ruotsinkielinen Kent. 

Jos olisin parikymppinen enkä pian kuusikymppinen, niin saattaisin hyvinkin rakastua ruotsinkieliseen ja perustaa kaksikielisen perheen. Varmasti ottaisin valinnoissani huomioon strategian lopusta löytyvän arvokkaan muistutuksen: 

”Tällä hetkellä ruotsinkielentaitoisen henkilöstön työvoimapula on tunnistettu erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa, opetuksessa, varhaiskasvatuksessa sekä poliisi- ja pelastus- toimessa. Tiedetään, että tarvitaan lisää ruotsinkielisiä sairaanhoitajia, lääkäreitä, hammaslääkäreitä, psykologeja, koulukuraattoreja, aineen- ja erityisopettajia, varhaiskasvatuksen henkilöstöä, poliisi- ja pelastustoimen henkilöstöä sekä maanmittareita.”

En silti kannata pakollista ruotsinkieltä kouluissa tai muissa kuin ruotsinkielen opettajan  tutkintovaatimuksissa. 

Maailmassa on paljon alueita, joissa puhutaan useita kieliä. Niitä on yleensä opeteltu siksi, että halutaan ymmärtää toisia ihmisiä ja varsinkin siksi, että halutaan tehdä kauppaa tai tarjota palveluja. Sieltä se motivaatio löytyy. 

En nyt mene siihen, että ruotsi on ollut maassa historiallisesti sekä hallitsevan luokan kieli että ainoa korkeampaa opetusta tarjonnut kieli. Mutta jos suomenkieliset olisivat väriltään ruotsinkielisistä tummempaan päin poikkeavia, niin luuletteko, että meillä olisi ollut noin pienen vähemmistön kieli pakollisena tai edes virallisena kymmeniin vuosiin?

Jari Mäkäräinen

Jari Mäkäräinen