Näkökulma: Väestöliitto, miksi rakastamaansa ihmistä pitäisi tukistaa?

Metoo-liikkeen kaunein hedelmä on suostumuksellisuuden käsitteen vakiintuminen keskustelussa, koska jokaisella ihmisellä on totisesti oikeus seksuaaliseen itsemäärämisoikeuteen.

Valtion taloudellisesti tukema Väestöliitto kertoo suostumuksellisuudesta Hyvä kysymys -sivustolla seuraavasti: ”Suostumuksessa oleellista on se, että seksiä tekevillä on yhteinen ymmärrys siitä, millaisia seksuaalisia tekoja tehdään, jos niitä tehdään.” Samalla sivustolla tehdään myös selväksi, että seksi ilman suostumusta on raiskaus. Tärkeää, painavaa asiaa.

Lukijalle tiedoksi, että Hyvä kysymys -verkkosivusto on Väestöliiton ja sen kumppanijärjestöjen tarjoama palvelu verkossa, jonka tavoitteena on, että jokainen voi saada tietoa ja tukea mahdollisimman varhain, maksutta ja helposti, kun jokin omassa tai läheisen elämässä askarruttaa. Palvelu painottaa tarjoavansa asiantuntevaa neuvontaa, vertaistukea ja luotettavaa tietoa.

Hyvä kysymys -sivusto kertoo suostumuksesta käytännönesimerkein. Lista alkaa lupaavasti: ”Erityisen tärkeää kommunikaatio on silloin, kun seksuaalisia tekoja tehdään ensimmäisiä kertoja.” Oleellista, ehdottomasti.

Lista jatkuu monilla ymmärrettävillä esimerkeillä, mutta sitten tulee jotain yllättävää. Väestöliitto ohjeistaa: ”Erityisen tärkeää kommunikaatio on silloin, jos seksissä halutaan tukistaa, läpsiä, nipistää tai puristaa jotain kehon osaa tai kehonosia.”

Missä vaiheessa väkivallasta ja toisen nöyryyttämisestä on tullut osa arvostetun järjestön suosituslistaa? Miksi ajatus sallitusta väkivallasta on ujutettu juuri osioon, jossa puhutaan suostumuksesta? Väestöliitto: Miksi rakastamaansa ihmiseen haluaisi koskaan kohdistaa fyysistä väkivaltaa?

Saat puristella, läpsytellä ja tukistaa, jos kumppanilta siihen heruu lupa. Entäpä jos lupa onkin saatu manipuloimalla? Väkivalta alkaa suhteissa vähitellen. Esimerkiksi seurusteluväkivallalla on tapana raaistua.

Ihmisarvoinen elämä on elämää ilman väkivaltaa ja väkivallan uhkaa. Tämän voi allekirjoittaa jokainen ihminen, joka on lähisuhdeväkivallan uhri.

Silittäkää toisianne, älkää tukistelko, älkää lyökö.

Toimitus

Toimitus