Näkökulma: Väestönkasvu – ongelma, josta ei puhuta

Maapallon väkiluku ylittää tänään laskennallisesti kahdeksan miljardia. Kovin isoja uutisia siitä ei ole tehty, vaikka vielä vuosituhannen vaihteessa nähtiin väestöräjähdys yhtenä ihmiskunnan suurimmista ongelmista. 

Tänään on päinvastoin vähätelty yhä jatkuvaa väestönkasvua. Sosiaalisessa mediassa on muistutettu ruotsalaisen Hans Roslingin optimistisista visioista ja esimerkiksi Yleisradio haastatteli Väestöliiton asiantuntijaa, joka näkee väestönkasvun ”taustalla paljon hyvää”. Toisaalta hän muistuttaa jokaisella ihmisellä olevan oikeuden päättää lapsiluvustaan, seksuaalioikeudet kun kuuluvat kaikille. Paitsi sadoille miljoonille naisille, jotka eivät saa päättää montako lasta haluavat synnyttää ja joita estetään myös käyttämästä ehkäisyä. 

Suurin osa maailman uusista ihmisistä syntyy vain kahdeksassa eri maassa: Egyptissä, Etiopiassa, Intiassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Nigeriassa, Pakistanissa, Filippiineillä ja Tansaniassa. Ne eivät ole maita, joissa ihmisoikeudet olisivat minkäänlaisella tolalla. Ne eivät myöskään ole maita, joissa syntyville lapsille on luvassa hyvää terveydenhoitoa, koulutusta tai työmahdollisuuksia sitten vanhempanakaan. 

Sen lisäksi, että suurin osa maailman lapsista syntyy heikkojen ihmisoikeuksien maihin, syntyvät he myös heikon ruokaturvan maihin. Kuka ja millä ruokkii heidät? Missä se ruoka tuotetaan, mistä pellot, lannoitteet ja kaikki tarvittava kuljetuksen ja jalostuksen logistiikka?

Kun suurin osa uusista miljardeista syntyy kehitysmaihin tarkoittaa se katastrofia myös luonnolle. Luontokato on nimittäin totta myös Afrikassa eikä pelkästään meidän havumetsävyöhykkeellämme. Mitenhän hyvin Afrikan luonto eläimineen mahtaa voidakaan vuosisadan lopussa kun siellä on ihmisiä kenties neljä miljardia nykyisen reilun miljardin sijaan? Googlatkaa bush meat ja ymmärrätte mitä tarkoitan. 

Sinänsähän väestönkasvu kehitysmaissa tarkoittaa periaatteessa hyvää huoltosuhdetta kun valtaosa väestöstä on nuoria ja työikäisiä! Käytännössä se taitaa kuitenkin tarkoittaa sitä, että heidänkin huoltamisensa työnnetään jo ennestään huonosta huoltosuhteesta kärsivien länsimaiden yhä pienemmän joukon työssäkäyviä kansalaisia kontolle. Elätä siinä sitten omat lapset, sairaat, eläkeläiset ja kehitysavun kautta nälkäiset miljardit muualla. 

Mitä jos pahimmat skenaariot ilmastonmuutoksesta toteutuvat samaan aikaan kun väestö kasvaa eniten juuri niillä alueilla, joissa ilmastonmuutoksen negatiiviset seuraukset ovat suurimpia? On sanottu, että ilmastonmuutos koettelee eniten Afrikkaa. No, liki puolet maailman ihmisistä tulee asumaan siellä vuonna 2100. 

Onko kenties satojen miljoonien pakolaisten varalta alettava rakentamaan Euroopan linnoitusta? Vai miten luulette yhteiskuntiemme kestävän monikymmenkertaista kansainvaellusta, kun nykyinenkin maahanmuutto kehitysmaista tuntuu järkyttävän niitä perustuksiaan myöten? 

Ja miten ne hiilidioksidipäästöt sitten? Afrikasta Suomeen tulevalla ihmisellä ne luotettavien laskelmien mukaan noin nelikymmenkertaistuvat. Enkä usko että avotulella puuroansa kypsentävät sadat miljoonat afrikkalaiset senkään homman täysin ilman päästöjä onnistuvat tekemään. 

Tämänhetkinen väestönkasvu heilauttaa hiilimittarin lisäksi monia muitakin mittareita. Muslimimaat kun eivät juuri millään mittarilla kuulu maailman onnistuneimpien yhteiskuntien joukkoon. Uusista ihmisistä näyttäisi useampi kuin joka toinen syntyvän tällaisiin maihin. Lisää inhimillistä kärsimystä tiedossa siinäkin mielessä, siis. 

Voimme me toki olla hiljaakin väestönkasvusta ja teeskennellä, että se ei ole ongelma. Sehän oli niin voittava strategia Venäjän uhankin kanssa.