Nato-jäsenyyden vastustajien määrä putosi ennätyksellisen alas

Tuoreimmassa Helsingin Sanomien tekemässä gallupissa Nato-jäsenyyttä kannattavien määrä on suurimmillaan ja vastustajien pienimmillään. Enemmistö vastaajista suhtautuu jäsenyyteen edelleen epäillen. Mutta huomioitavaa on se, että ensimmäistä kertaa vastustajia on alle puolet, 42 prosenttia.
Tammikuun kahden ensimmäisen viikon aikana tehdyn mielipidetiedustelun mukaan 28 prosenttia suomalaisista haluaa Suomen liittyvän Natoon ja 42 prosenttia vastustaa liittymistä sotilasliittoon. Epävarmojen osuus on kasvanut lähes kolmannekseen.
Jäsenyyden kannattajien määrä on noussut kahdeksan prosenttiyksikköä vuoden 2019 lopusta, jolloin vastaavassa gallupissa kysyttiin viimeksi samaa asiaa. 28 prosentin kannatus on korkein tehtyjen HS-gallupien historiassa.
Rajuin muutos on kuitenkin tapahtunut Nato-jäsenyyden vastustajien määrässä. Vastustajia ei ole näissä samoissa kyselyissä ollut koskaan niin vähän kuin nyt. Vastustus on painunut alle 50 prosentin ensimmäistä kertaa. Enimmillään vastustajia on ollut 68 prosenttia.