Nato luo uuden suunnitelman Venäjän uhkaan

Nato-maiden puolustusministerit kokoontuvat tänään päättämään uudesta kokonaissuunnitelmasta, jolla pyritään puolustautumaan kaikkia mahdollisia Venäjän aiheuttamia uhkia vastaan, kirjoittaa Reuters. Uusi suunnitelma vahvistaa Nato-maiden vanhan perustan toimia yhdessä Venäjän uhkaa vastaa, vaikka Kiina on muodostunut uudeksi uhaksi.
Suunnitelma pyrkii torjumaan kaikki mahdolliset hyökkäykset Itämeren ja Mustanmeren alueella. Nato varautuu niin ydinasehyökkäykseen, hakkerihyökkäyksiin kuin hyökkäyksiin avaruudesta käsin.
Nato ei odota Venäjän hyökkäävän ja Venäjä kieltää, että sillä olisi mitään aikeita hyökätä. Venäjä syyttää ennemmin Natoa Euroopan vakauden vaarantamisesta toimillaan.
Nato kuitenkin katsoo, että tarve uudelle suunnitelmalle on olemassa, koska Venäjä kehittää parempia aseita ja siirtää joukkojaan lähemmäs Nato-maiden rajoja.
-Tähän mennessä odotus on ollut, että Venäjä on harmillinen kiusa, mutta ei varsinainen uhka. Mutta nyt venäläiset tekevät kaikenlaisia huolestuttavia asioita. Venäjä parantaa robotiikkaosaamistaan, ja ääntä nopeammat ohjukset aiheuttavat suurta huolta, muotoilee Jamie Shea, entinen Nato-virkailija ja nykyinen Friends of Europe -ajatushautomon jäsen.