Niinistön ja Haukion valtiovierailu Ruotsissa alkoi näyttävin menoin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja Rouva Jenni Haukion kaksipäiväinen valtiovierailu Ruotsissa kuningas Kaarle XVI Kustaan kutsusta alkoi perinteisin ja näyttävin hevosvankkurikyydityksin Tukholmassa. Mediaa oli kertynyt paikalle tavallista runsaammin.
Vierailun tunnelmaa hallitsee odotettavasti Suomen ja Ruotsin päätös hakea sotilasliitto Naton jäsenyyttä. Sekä Suomen että Ruotsin odotetaan hakevan Naton jäsenyyttä tällä viikolla, mahdollisesti jo tänään.
Niinistö on vieraillut Ruotsissa usein. Niinistö ja Haukio tekivät valtiovierailun Ruotsiin vuonna 2012, kun Niinistö oli juuri valittu Suomen uudeksi presidentiksi.
Presidenttipari saapui Kuninkaanlinnalle asiaankuuluvien seremonioiden saattelemana kello 11 jälkeen. Sisäätuloaukiolla kuultiin molempien maiden kansallislaulut. Sen jälkeen oli vuorossa kunniakomppanian tarkastus.
ltapäivällä Niinistö tapaa Ruotsin pääministerin Magdalena Anderssonin. Illalla kuningaspari tarjoaa Niinistölle ja Haukiolle juhlaillallisen Kuninkaanlinnassa.