Olli Rehn: Eurooppaan on laskeutunut rautaesirippu, talouden kuva hämärtyy

Suomen Pankki ei julkistanut perjantaina normaalia talousennustetta Suomen talouskasvusta. Ukrainan sodan takia se esitti kaksi poikkeavaa skeanaariota. Yhtä skenaariota se kutsuu epäsuotuisaksi ja toista – heikompaa – vakavaksi skenaarioksi.

Näiden kahden skenaarion haarukka on kohtuullisen leveä, sillä Suomen talouskasvu hidastuisi Suomen Pankin mukaan kuluvana vuonna, skenaariosta riippuen, 0,5–2 prosenttiin.

Ensimmäisessä laskelmassa vaikutukset talouskasvuun ja inflaatioon rajautuisivat pääosin vuoteen 2022, ja Suomen talous kasvaisi siis noin kaksi prosenttia. Toisessa laskelmassa Suomen vientimarkkinat heikentyvät enemmän ja raaka-aineiden ja energian hinnat pysyvät sodan takia pidempään korkeina. Tässä skenaariossa kasvu jäisi siis vain puoleen prosenttiin vuosina 2022-2023

– Siihen, mitkä ovat sodan vaikutukset talouteen, liittyy suurta epävarmuutta, sillä ne riippuvat olennaisesti konfliktin kestosta ja laajuudesta, sanoo Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.

– Ukrainassa on käynnissä valtava inhimillinen tragedia ja humanitaarinen katastrofi. Ukrainalaisten tukeminen ja auttaminen on nyt ensisijaista, hän jatkoi.

Rehnin mukaan Suomen Pankin arvio talousvaikutuksista on eurooppalaisia kollegoita synkempi.

– Oma arvioni on, että edessä on pitkäkestoinen ja laaja-alainen vastakkainasettelu lännen ja Venäjän välillä. Putinin sodan seurauksena Eurooppaan on laskeutunut taloudellinen rautaesirippu.

Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen huomauti, että venäläiset kärsivät taloudellissessa mielessä eniten.

– Venäjä on liukumassa pahimpaan taloudelliseen kriisiin sitten Neuvostoliiton hajoamisen.

Hän muistutti, että synkkenevän tilanteen lisäksi venäläisillä on jo takana “menetetty vuosikymmen”, jolloin kansalaisten reaalitulot laskivat.

Euroalueen inflaation ennustetaan olevan yli viiden prosentin. Siitä puolet tulee energiasta. Inflaation pitäisi kuitenkin lähivuosina palautua kahden prosentin tuntumaan.

Toimitus

Toimitus