Omikron jyllää maailmalla, joulu sulkutilassa

Euroopan maat asettavat koronarajoituksia tartuntojen määrän jälleen noustessa. Koronaviruksen omikron-muunnos on pian valtamuunnos monissa maissa, kirjoittaa France24.
-Omikronista tulee valtamuunnos seuraavien viikkojen aikana yhä useammassa maassa Euroopassa. Se tarkoittaa jo valmiiksi kuormitettujen terveydenhuoltojärjestelmien kuormittumista yhä enemmän, sanoi Euroopan aluejohtaja And Kluge Maailman terveysjärjestöstä (WHO).
Pariisi on jo perunut uuden vuoden juhlansa ja Saksa on rajoittanut yksityiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön. Saksa on myös sulkenut yökerhonsa ja kieltänyt katsojien osallistumisen urheilutapahtumiin.
Alankomaat on jo asettanut sulkutilan jouluksi, ja Kataloniassa pohditaan samaa. Marokko on kieltänyt kaiken uuden vuoden juhlinnan.
Myös jotkin urheiluliigat ovat siirtäneet otteluitaan omikronin vuoksi. Toisaalta jotkin jatkavat otteluitaan. Jalkapallon Afrikan mestaruuskilpailujen johtaja Patrice Motsepe vahvisti, että liiga jatkaa otteluitaan. Samoin pohjoisamerikkalainen koripallon ammattilaisliiga NBA.
Yhdysvallat valmiina taistelemaan omikronia vastaan
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi televisiopuheessaan, että Yhdysvallat on valmis taistelemaan omikron-muunnosta vastaan, Deutsche Welle kertoo.
-Meidän kaikkien tulee olla huolissamme omikronista, mutta ei ole syytä paniikkiin. Tämä ei ole vuoden 2020 maaliskuu. Kaksisataamiljoonaa ihmistä on täysin rokotettu. Olemme valmistautuneet, tiedämme enemmän. Meidän täytyy vain keskittyä asiaan.
Biden kertoi lehdistölle tavoista taistella muunnosta vastaan. Hän kehotti niitä amerikkalaisia, jotka eivät vielä ole ottaneet rokotetta, ottamaan sen. Vain 62 prosenttia yhdysvaltalaisista on täysin rokotettuja.
Entisen presidentin Trumpin kannattajat buuasivat hänelle, kun hän kertoi ottaneensa lisärokotteen.
-Tämä on yksi harvoista asioista, joista minä ja Trump olemme samaa mieltä, presidentti Biden sanoi.
Yhdysvallat lisää rokotevarastojaan ja hoitotarvikkeitaan. Biden ilmoitti, että armeija auttaa jatkossa sairaaloissa ja logistiikassa.
Aiemmin Yhdysvalloissa ei ole ollut ilmaisia koronatestejä, mutta nyt Biden ilmoitti, että kotitalouksiin lähetetään 500 miljoonaa pikatestiä.