Outokumpu myy osan liiketoiminnastaan Italiaan, keskittyy levytuotteisiin

Teräsyhtiö Outokumpu myy valtaosan Long Products-liiketoiminnastaan italialaiselle Marcegaglia Steel -konsernille, joka on maailman johtavampia teräksen jatkojalostajia. Outokumpu aikoo keskittyä ydinliiketoimintaansa, eli ruostumattoman teräksen levytuotteisiin.
Kauppaan kuuluvat Long Products -liiketoiminta-alueen toiminnot Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa sekä Fagerstan valssilankatehdas Ruotsissa. Kauppaan ei kuulu Outokumpu Long Products AB:n yksiköt Ruotsin Degerforsissa ja Storforsissa, vaan ne jatkavat toimintaansa osana Outokumpua.
Long Products -liiketoiminta-alueen liikevaihto oli noin 8 prosenttia koko Outokummun liikevaihdosta vuonna 2021. Kokonaiskauppahinta on 228 miljoonaa euroa. Outokumpu odottaa kaupan toteutuvan vuoden loppuun mennessä. Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisten yrityskauppaehtojen täyttymistä sekä kilpailuviranomaisten hyväksyntää.
Yhtiön johto arvioi myös Ruotsiin jäljelle jäävien pitkien tuotteiden yksiköiden tulevaisuutta varten erilaisia vaihtoehtoja. ”Yrityskauppa on onnistunut päätös Long Productsin pari vuotta kestäneelle tulosparannusohjelmalle”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Heikki Malinen.
Teräsmarkkinoiden kysyntä on ollut kovaa covid-pandemian jälkeen, mikä on näkynyt teräksen maailmanmarkkinahinnoissa. Vaikkakin toimitusketjut ovat kärsineet pandemian ja nyt Ukrainan sodan aiheuttamista logistiikkaongelmista, terästeollisuuden vahvan vireen odotetaan jatkuvan. Toisaalta maailmanpoliittinen epävakaa tilanne voi sysätä maailmantalouksia taantumaankin.