Päivystävä meteorologi: ”Itä-Suomessa helleraja rikki vielä ensi viikollakin”

Hellepäivät jatkuvat Suomessa vielä ensi viikolle. Päivystävä meteorologi Laura Tuomola Ilmatieteenlaitokselta kertoo AlfaTV Uutisille, että Suomen helteiden aiheuttaja on sulkukorkeapaineena tunnettu sääilmiö.
-Suomen päällä on blokki, joka estää sen, että liikkuvat matalapaineen alueet eivät pääse meille ja etelästä virtaa tänne lämmintä ilmaa, Tuomola kuvaa.
Tuomolan mukaan lämmintä säätä riittää lauantaille asti niin, että laajalti koko maassa on jopa 30 astetta. Sunnuntain aikana Suomen länsiosa voi viilentyä. Helleraja menee vielä alkuviikostakin rikki, mutta pikku hiljaa viilenee noin 20 lämpöasteeseen.
– Kaikkein lämpimintä tulee olemaan sunnuntaista alkaen Itä-Suomessa, missä koetaan vielä alkuviikostakin kolmenkymmen asteen lämpötiloja. Vielä ensi viikon loppupuolella helleraja voi mennä vielä rikki itäisessä Suomessa, Tuomola sanoo.
“Avotulen teko kielletty”
Helle kuivattaa maastoa ja lähes koko Suomeen on annettu metsäpalovaroitus. Metsäpalovaroituksissa on kolme eri vaarallisuustasoa. Punainen eli kolmas taso kertoo, että riskit suurelle metsäpalolle ovat isot. Tällä hetkellä Suomessa ollaan tasolla yksi.
-Haluan korostaa, että kaikilla tasoilla avotulen teko on kielletty, Tuomola toteaa.
Länsi-Eurooppa viilenee, idässä ja etelässä helteet jatkuvat
Moni matkalainen suuntaa vielä tänä kesänä Etelä-Eurooppaan, mutta millaisia lämpölukemia siellä on odotettavissa lähiviikkoina?
-Etelä-Euroopassa ja samoin Itä-Euroopassa on lämmintä edelleen noin 30 astetta, Länsi-Eurooppa on vähän viilentynyt, siellä on pariskymmentä astetta, Tuomola sanoo.
Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa on kuitenkin kaikkein lämpimintä koko maapallolla. Lukemat nousevat 40 lämpöasteeseen.
– Se on siellä aika tyypillistä, koska meillä täällä pohjoisella pallonpuoliskolla on nyt kesä, Tuomola summaa.