Pekka Pekka Toveri IS:lle: Venäjän tiedustelupalvelun väkeä riehuu pitkin Eurooppaa

Kolmen henkilön porukka pidätettiin lauantaina Keski-Albaniassa sijaitsevaan sotilaskohteeseen tehdyn epäonnistuneen vakoiluiskun jälkeen, kertoi Albanian puolustusministeriö The Guardianin mukaan. Kolmikosta kaksi oli venäläisiä ja yksi ukrainalainen. He yrittivät ottaa valokuvia Gramshin tehtaasta ja yhden heistä epäillään hyökänneen vartijoiden kimppuun lamauttavalla suihkeella. Kolmikkoa epäillään vakoilusta.

Albanian tapaus on herättänyt myös huolta venäläisten vakoilijoiden tai sabotöörien soluttautumisesta Suomen kautta länteen.

Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri evp. Pekka Toveri huomauttaa IS:lle, että Venäjä on 2014 alkaneen Ukrainan sodan aikana tehnyt rajojensa ulkopuolella useita operaatioita, joilla on pyritty vaikeuttamaan Ukrainan raskaiden aseiden ampumatarvikehuoltoa. Toverin mukaan näitä ovat muun muassa iskut Tshekeissä ja Bulgariassa.

– On kiistämättömät näytöt, että Venäjän eri tiedustelupalveluiden väkeä riehuu peitehenkilöllisyyksien turvin pitkin Eurooppaa, Toveri muistuttaa.

Toverin mukaan niitä reittejä käytetään, joissa on isot volyymit.

– Tietenkin riippuu tilanteesta ja operaatiosta, mitä kautta mennään. On toki monta muutakin maata, joiden kautta pääsee soluttautumaan länteen jopa helpomminkin. Suomessa on kuitenkin toimivat ja työnsä tarkkaan tekevät viranomaiset, ettei tänne kävellä kuin hollitupaan. Tällaiset operaatiot osoittavat, että tarkkana täytyy olla, Toveri sanoo.

Tiistaina hallitus ilmoitti Suomen alkavan rajoittaa venäläisten viisumien saamista kymmeneen prosenttiin nykyisestä. Kun viisumeita myönnetään nyt päivässä noin tuhat, myönnetään niitä jatkossa sata päivässä. Rajoitus astuu voimaan syyskuun alusta.

Toverin mukaan päätös vain helpottaa viranomaisten työtä.

– On enemmän aikaa tarvittaessa vieläkin paremmin perata maahan tulijat, ettei sieltä tule mitään riskihenkilöitä.

Toimitus

Toimitus