Pohjois-Pohjanmaalla kielletään kaikki yleisötilaisuudet

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt odotetut päätökset koronatilanteen takia Pohjois-Pohjanmaan alueelle.
Päätöksiä on kaksi. Toinen kieltää kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Lisäksi suljetaan asiakas- ja yleisötilat, kuten kauppakeskusten yleiset oleskelutilat. Rajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia.
Päätös ei koske sisäleikkipuistoja ja -leikkipaikkoja, eikä ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa. Päätös ei koske vähittäiskaupan liiketiloja ja palvelujen tarjoamiseen käytettäviä tiloja sekä kulkua niihin.
Toisella päätöksellä aluehallintovirasto on täsmentänyt ja tarkentanut voimassa olevia määräyksiä tilojen terveysturvallisesta käytöstä.
Toisella päätöksellään aluehallintovirasto jatkaa muille tiloille asettamiaan terveysturvallisuusvaatimuksia.
Näissä tiloissa, kuten esimerkiksi kaupoissa, toiminta on järjestettävä niin, että osallistujien ja seurueiden välillä voidaan ehkäistä lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä.
Riskiä voi alentaa esimerkiksi edellyttämällä kasvomaskin käyttöä, tehostamalla ilmanvaihtoa, rajoittamalla asiakasmäärää, porrastamalla kävijöiden osallistumista tai sijoittelemalla asiakaspaikat aiempaa väljemmin.
Määräykset astuvat voimaan joulun aatonaattona 23.12. ja loppuvat uudenvuodenaattoon 31.12.
Aiemmin tänään hallituksen tiedotustilaisuudessa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) kertoi, että vastavansuuntaisia päätöksiä on luvassa myös Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.