Poliisijärjestön puheenjohtaja: Miksi ministeri herää vasta nyt jengiytymiseen?

LEHTIKUVA / HANDOUT

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja Jonne Rinne ihmettelee AlfaTV Uutisille, miksi vasta nyt ollaan huolissaan jengiväkivallasta Suomessa, vaikka poliisien taholta huoli on nostettu esiin jo vuosia sitten. Sisäministeri Maria Ohisalo otti aiheeseen kantaa Ilta-Sanomissa.

–Ilmiö on ollut nähtävissä jo hyvän aikaa, mutta syystä tai toisesta siihen ei ole tartuttu ja edunvalvontajärjestöämme on osin jopa syytetty asialla pelottelusta, kun olemme varoitelleet Ruotsin kehityksestä ja siitä, että ilmiö on rantautumassa myös Suomeen, Rinne toteaa.

Hänellä on kokemusta myös Ruotsin tilanteesta. Rinne toimii edelleen Pohjoismaisten poliisijärjestöjen liiton (NPF) hallituksessa ja toimi aiemmin myös sen puheenjohtajana.

–Suomen Poliisijärjestöjen Liitto on välittänyt aktiivisesti kentän viestiä sekä medialle, poliitikoille että valmistelusta vastaaville virkamiehille. Ministerin kannanoton ja sen ajoituksen sijaan jengiytymiseen olisi tullut tarttua jo hyvissä ajoin, sillä asian pitkittäminen ei suinkaan ole helpottanut tilannetta ja kenties antanut myös väärän signaalin, Rinne sivaltaa.

Poliisiylijohtajana aiemmin toiminut Mikko Paatero otti aiheeseen kantaa jo vuonna 2010 Ylen haastattelussa. Tuolloin hän totesi, kuinka Suomi on tähän mennessä päässyt vähällä järjestäytyneen rikollisuuden suhteen, mutta tulevaisuus huolettaa.

Toimitus

Toimitus