Professori: Sähkön varastointia ei koskaan saada uusiutuvien energialähteiden vaatimalle tasolle

Sähkön varastointia ei koskaan saada siihen malliin, että uusiutuvista energialähteistä saadaan säästä riippumattomia. Lappeenrannan Lahden teknillisen yliopiston energiatekniikan professori Juhani Hyvärinen sanoi AlfaTV Uutisille.

Sähköä tuotetaan käytännössä sen verran joka hetki, kuin sitä käytetään, koska sähkön varastointi on vaikeaa. Uusiutuvat energialähteet, kuten tuulivoima, ovat taas riippuvaisia sääolosuhteista. Jos tuulta ei saada riittävästi, sähköä saadaan vähemmän. Se taas heiluttaa sähkön hintaa rajusti ja voi pahimmillaan aiheuttaa saatavuusongelmia. Ratkaisuna on esitetty sähkön varastoinnin kehittämistä.

Olen ymmärtänyt, että uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa hidastaa sähkön varastoinnin ongelma. Kuinka nopeasti se kyetään ratkaisemaan siten, että uusiutuvat energialähteet eivät ole säästä riippuvaisia eikä hinnat heittele niiden mukaan?

-Ei koskaan, Hyvärinen painottaa.

-Perustuu ihan siihen, että tällaista teollisen mittakaavan sähkönvarastointia voidaan tehdä käytännössä ainoastaan pumppuvoimaloilla. Eli vuoristoiset maat kuten Itävalta tai Norja, ennen kaikkea Norja, joka on 95 prosenttisesti vesivoimamaa, voi ostaa halpaa sähköä tuulisina päivinä Keski-Euroopasta, pumpata vettä ylämäkeen ja tyyninä päivinä laskea sen veden vesivoimaloista läpi ja myydä sen sähkön kalliilla sinne Keski-Eurooppaan. Se on ainoa tällainen ison mittakaavan (tekniikka), millä voidaan tasapainottaa kansakunnan kokoisten alueiden sähkönkulutusta.

-Nämä muut ovat kaikki pieniä. Akkuteknologia tulee. Akuillahan meidän kännykkämme toimivat ja läppärimme ja muut tällaiset. Mutta ei niillä mitään isoja massoja liikutella, mikä näkyy hyvin sähköautoteknologiassakin. Sähköautot taistelevat edelleen sen kanssa, miten pitkäksi toimintasäde saadaan eikä sähköisiä kuorma-autoja tai akuilla kulkevia sähköisiä junia juuri näy. Kyllähän valmistajat lupaavat niitä kehittää. Volvolla on joku tällainen sähkörekkasuunnitelma ja näin poispäin. Mutta mikä siinä tulee olemaan akun ja lastin suhde, niin se jää nähtäväksi.

-Perustan tämän pessimismini siihen, että jos olisi tällaisia nykyisiä akkuja moninkertaisesti tehokkaampi tapa säästää sähköä, se olisi niin arvokas tuote, että sellainen kannattaisi keksiä. Ja se, ettei se ole keksiytynyt alkaa mielestäni vahvasti viitata siihen, ettei sitä voida tehdä. Ja tähän on sitten varmaan jotain luonnonlaeista juontuvia syitä, jotka rajoittavat sitä, miten paljon sähköenergiaa pystytään tiettyyn tilavuuteen pakkaamaan niin, että sen pystyy sieltä purkamaan ilman että se purkautuu itsestään ja sulattaa koko paketin.

Hyvärinen kertoi kuitenkin, että esimerkiksi tuulivoima on tärkeä osa monipuolista tuotantorakennetta.

Toimitus

Toimitus