Rahaa kuluu, tekijöistä pulaa – Pohjanmaan hyvinvointi etenee nikotellen

Terveydenhuollon ammattilaisista ja tietotekniikkaosaajista on pulaa Pohjanmaalla, kun uusi integroitu kuntayhtymä aloittaa toimintansa vuoden 2022 alussa. Kuntayhtymä ryhtyy käynnistämään Pohjanmaan hyvinvointialuetta ja tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut alueella vuoden 2022 aikana.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi eilen raporttinsa Pohjanmaan hyvinvointialueen valmisteluista. Raportissa tuodaan esiin hyvinvointialueen haasteet kuten palveluiden järjestämisen vaikeudet ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän luomisen.
Yhdeksi ongelmakohdaksi THL nostaa esiin osaavan henkilöstön riittävyyden.
– Meillä on pulaa erityisesti tietyillä erikoisaloilla lääkäreistä – esimerkiksi psykiatrisella puolella ja silmälääkäreistä. Mutta yhä enemmän on siis nähtävissä puutetta myös lähihoitajista ja sairaanhoitajista, sanoo johtaja Marina Kinnunen Vaasan sairaanhoitopiiristä ja Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymästä AlfaTV Uutisille.
THL oli huolissaan erityisesti mielenterveyspalveluiden järjestämisestä Pohjanmaan alueella. Palveluiden tuottamisen vaikeuksia lisää erityisesti monien asiakkaiden moniongelmaisuus. Heillä on sekä mielenterveys- että päihdeongelmia.
Pohjanmaalla palveluketjuja on liian vähän, jotta asiakkaat saisivat oikea-aikaisesti tarvitsemansa palvelun. THL toteaa, että palveluiden järjestäjät eivät ole kyenneet riittävästi ehkäisemään palvelutarpeiden syntymistä ja lisääntymistä.
Orpo huolissaan aikataulusta ja rahoista
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo peräänkuulutti alkuviikosta Ilta-Sanomissa hallituksen johtajuutta sote-uudistuksessa. Orpo nosti esiin erityisesti tiukan aikataulun ja ICT-järjestelmien yhteensovittamisen.
-Kymmenet ja kymmenet ICT-järjestelmät pitäisi saada toimimaan yhteen, ja aikataulu on hyvin tiukka. Hyvinvointialueet ovat nyt hakeneet rahoitusta sote-järjestelmien yhteensovittamiseen, ja hakemusten perusteella se maksaa jo miljardin, Orpo kommentoi.
-Ei sellaisia rahoja ole missään, Orpo toteaa.
Pohjanmaalla tietojärjestelmän hankinta takkuaa
Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymä on saanut jo huomata, että tietojärjestelmien kokoaminen on vaativa ja aikaa vievä projekti. Kuntayhtymän tiekartassa asetettiin tavoite, että tietojärjestelmät olisivat valmiit tämän vuoden loppuun mennessä.
Kuntayhtymä käytti suuren summan tietojärjestelmän hankintaan, mutta hanke kariutui nyt syksyllä. THL nostaa asian yhdeksi alueen haasteeksi.
– Uuden järjestelmän kilpailutus on pitkä prosessi ja vaatii paljon asiantuntijoita, joten luonnollisesti se on maksanut. Hyödynnämme kaiken mahdollisen siitä projektista, kun etenemme asiassa. Uusi järjestelmä tarvitaan, mutta miten siinä edetään, niin päätös tehdään vastaa uuden aluehallituksen ja valtuuston toimesta, Kinnunen kommentoi.
Uusi aluehallitus ja valtuusto aloittaa tammikuun lopun aluevaalien jälkeen.