“Rokottaminen byrokratian edelle, kattavuutta nostettava nopeasti”

LKS 20211027 Henkilö saa koronarokotteen koronarokoteasemalla Helsingin Jätkäsaaressa 27. lokakuuta 2021. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Suomen Yrittäjät vaatii rokotekattavuuden nopeaa nostoa. Järjestön mukaan yritysten osaaminen ja resurssi on otettava käyttöön: rokotuspisteitä tarvitaan SY:n mukaan satoja lisää.

– Laitetaan rokottaminen byrokratian edelle. Rokotekattavuutta on nostettava nyt ja nopeasti. Julkinen sektori ei pärjää tässä yksin ilman vahvaa kumppanuutta. Sote-yritysten osaaminen on otettava käyttöön välittömästi. Samalla on valmistauduttava tosissaan rokotusten kolmanteen kierrokseen, sanoo johtaja Harri Jaskari Suomen Yrittäjistä.

Jaskarin mukaan  ihmisiä pitää mennä rokottamaan sinne, missä he ovat eli työpaikoille, rautatie- ja metroasemille ja lentokentillä  – myös ilta-aikaan.

– Syksyn ajan Suomen rokotekattavuus on laahannut etanan lailla. Vastuu tästä on alueilla ja kunnilla, mutta ennen muuta maan hallituksella. Nyt mieluummin nopeasti lisää tekoja rokosten etenemiseksi kuin haikailuja rajoitusten perään, Jaskari jatkaa.

Esimerkiksi työterveyshuollon piirissä on vajaa kaksi miljoonaa suomalaista, SY huomauttaa.

Toimitus

Toimitus