Rokotteet antavat suojaa omikronilta, saattaa aiheuttaa lievää tautia

Koronarokotteiden voidaan olettaa antavan suojaan koronaviruksen aiheuttaman taudin vakavimmilta muodoilta, sanoo hätätilajohtaja Michael Ryan Maailman terveysjärjestöstä WHO:sta AFP-uutistoimistolle. Asiasta kirjoittaa Helsingin Sanomat.
-Meillä on erittäin tehokkaita rokotteita, jotka ovat tähän asti osoittautuneet tehokkaiksi kaikkia variantteja vastaan ja suojanneet koronataudin vakavimmilta muodoilta, Ryan sanoo.
Ryanin mukaan ei ole tullut tietoa, että rokotteilla ei olisi ollenkaan tehoa omikron-muunnosta vastaan.
-Etelä-Afrikasta saadun alustavan tutkimustiedon mukaan ei ole tullut ilmi, että rokotteiden teho heikkenisi katastrofaalisesti. Ennemminkin päinvastoin, Ryan kommentoi.
Ryanin mukaan omikron-muunnos ei näyttäisi aiheuttavan vakavampia tautimuotoja kuin aiemmin tunnetut muunnokset.
-Mutta on vielä kovin aikaista sanoa mitään. Meidän on oltava varovaisia, kun tulkitsemme näitä tietoja.
Saattaa aiheuttaa lievempää tautimuotoa
Samansuuntaista viestiä tulee myös Yhdysvaltain hallinnolta. Yhdysvaltain johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci kommentoi eilen, ettei omikron-muunnos ole vakavampi kuin maailmalla laajalle levinnyt delta-muunnos.
Faucin mukaan omikron saattaa aiheuttaa jopa lievempää tautimuotoa kuin delta.
-On joitain viitteitä, että se voisi olla jopa vähemmän vakava, sillä joissain Etelä-Afrikassa seurattavissa kohorteissa sairaalahoidon tarve suhteessa tartuntoihin vaikuttaa olevan pienempi kuin deltassa, Fauci kommentoi.
Tiedot Etelä-Afrikasta: Omikron kiertää osin rokotteita
Omikron-muunnos kiertää osin rokotesuojaa, eteläafrikkalaisesta tutkimuskeskus Africa Health Research Institute’ista (AHRI) kerrotaan. Asiasta raportoi Reuters.
AHRI raportoi, että potilaiden kyvyssä neutralisoida virus oli tapahtunut huomattava heikentyminen.
Tutkimuskeskus raportoi myös, että henkilöt, jotka ovat saaneet kaksi rokoteannosta ja jotka ovat aiemmin sairastaneet koronavirusinfektion, kykenivät enimmäkseen neutralisoimaan omikron-muunnoksen.
Tutkimuskeskus tutki henkilöitä, jotka ovat saaneet Pfizer-BioNTech-rokotteen.
-Nämä tulokset ovat parempia kuin odotin. Mitä enemmän vasta-aineita on, sitä paremmin on turvattu omikron-muunnokselta, sanoi professori Alex Sigal AHRIsta.
Myös AHRIn alustavien tutkimustulosten perusteella, rokotteet suojaavat yhä hyvin vakavilta taudinmuodoilta.