Saarikko ja Purra erottuvat MT-gallupissa

Keskustan Annika Saarikon ja perussuomalaisten Riikka Purran kannatus oman puolueväen keskuudessa on alle neljäkymmentä prosenttia, kertoo Maaseudun Tulevaisuuden kysely.
Eduskuntapuolueiden puheenjohtajista Sanna Marin (sd.), Petteri Orpo (kok.), Li Andersson (vas.) ja Sari Essayah (kd.) saivat vahvan hyväksynnän puolueväeltä. Marinin ja Orpon kannatus oli yli kuusikymmentä prosenttia ja Anderssonin ja Essayahinkin yli puolet.
Marin, Orpo ja Andersson ovat kolmen kärki myös, kun kysyttiin yleisesti, kuka puoluejohtajista on pärjännyt parhaiten. Kyselyyn vastanneista 22,5 prosenttia katsoi, että Marin on pärjännyt puoluejohtajista parhaiten, Orpon 14,2 prosenttia ja Anderssonin 9,9 prosenttia.
Politiikan tutkija Jenni Karimäki Helsingin yliopistosta ei ole yllättynyt tuloksesta.
– Pääministeri Sanna Marin on koko korona-ajan nauttinut suurempaa kansansuosiota kuin hänen puolueensa.
Orpon suosio jää sen sijaan puolueensa kannatusluvuista. Karimäen mukaan Orpon suosio johtuu kunta- ja aluevaalien menestyksestä ja noususta pääoppositiopuolueeksi.
– Oppositioon jääminen eduskuntavaalien jälkeen 2019 yllätti varmasti kokoomuslaiset, joten hallituksesta siirtyminen syrjään oli kaksin verroin vaikeampaa kuin se muuten olisi ollut ja uuteen ‘moodiin’ pääsyssä kesti aikaa, Karimäki sanoo.
Andersson taas on saanut ennenkin henkilökohtaista suosiota.
Vaikka Saarikon ja Purran suosio puolueen sisällä oli heikko, Karimäki arvioi, että heidän asemastaan keskustellaan korkeintaan vasta eduskuntavaalien jälkeen.
Kyselyn teki Kantar TNS Agri Maaseudun tulevaisuuden toimeksiannosta. Siihen vastasi 1030 suomalaista satunnaisotannalla. Kyselyn vihermarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.