Sähköautojen hankintatuki loppumassa, taustalla EU-paketti

Autoala oudoksuu hallituksen aietta ajaa alas täyssähköautojen hankintakannuste etuajassa. 2 000 euron tukea voi periaatteessa hakea ensi maaliskuuhun asti, mutta käytännössä rahat loppuvat jo tänä syksynä, autoala kertoo tiedotteessa. Hankintakannusteelle ei ole suunnitteilla jatkokautta ja tuki on päättymässä määrärahojen loppumiseen etuajassa.

Syynä muutokseen on se, että Suomi on saamassa EU:n elpymisvälineestä vähemmän tuloja, kuin aiemmin odotettiin. Suomen osuus avustuksista pienenee noin 1,8 miljardiin euroon nykyhinnoin, koska Suomen talous on kehittynyt odotettua paremmin.

Autoalan mukaan hankintatuelle on edelleen suuri tarve, sillä hintaero keskimääräisen Suomessa myydyn polttomoottorikäyttöisen auton ja täyssähköauton välillä on noin 20 000 euroa.

Autoala muistuttaa, että juuri henkilöautokannan sähköistyminen on avainasemassa vuoden 2030 päästötavoitteiden saavuttamisessa.

– Nyt on kysymys siitä, mille kasvu-uralle liikenteen sähköistyminen asettuu. Mikäli sähköistyminen ei etene nykyistä kasvukäyrää selvästi rivakammin, on Suomen täytettävä päästötavoitteensa korottamalla entisestään biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta, sanoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Kallion mukaan fossiilittoman liikenteen tiekartan periaatepäätösten toteuttaminen ei saa riippua yksinomaan elpymisvälineen rahoituksesta.

Tämän tien päässä häämöttävät valtavat polttoaineiden hintojen nousut. Tämä olisi raskas isku niin kotitalouksille kuin kuljetuksia tarvitsevalle elinkeinoelämällekin, Kallio jatkaa tiedotteessa.

Toimitus

Toimitus