Saksassa joudutaan säännöstelemään energiaa, Suomen tilanne epävarma

Ensi talvena Keski-Euroopassa joudutaan puuttumaan vapaisiin energiamarkkinoihin, Energiateollisuuden asiantuntija Heikki Lindfors kommentoi AlfaTV Uutisille. Käytännössä tämä tarkoittaa sähkön ja maakaasun säännöstelyä.
Vaikka Suomessa tilanne on yleisesti ottaen parempi, energiamarkkinoihin liittyy täälläkin epävarmuutta.
Lindfors antaa ruusuja Suomen hallitukselle siitä, että se päätti olla menemättä mukaan ruplamaksuihin, joita Venäjä vaati maakaasutoimituksista. Vaikka päätös tehtiin ennemmin eettisellä perusteella, se on ollut myös järkevä taloudellisesti.
-Päätös on tällä hetkellä myös taloudellisesti järkevä, koska nyt viime viikkoina on ilmennyt, että Venäjän toiminta on arvaamatonta. Vaikka olisi tehty, mitä sovitaan, he eivät pidä sanaansa, Lindfors sanoo.
Tällä hän viittaa siihen, että moni maa ei ole kyennyt irtautumaan Venäjän maakaasusta yhtä kivuttomasti kuin Suomi. Keski-Euroopassa päätettiin maksaa maakaasusta ruplina ja varastoida sitä tulevaa talvea varten.
Kotitaloudet turvattu, teollisuus kärsii
Lindfors arvioi, että juuri hyvin edennyt kaasun varastointi on voinut olla yksi motivaatio Venäjälle vähentää kaasuntoimituksia. Venäjän valtion enemmistöomistama kaasuyhtiö Gazprom on ilmoittanut huoltotauosta, jonka aikana kaasua ei kulje tärkeän Nord Stream 1 -kaasuputken kautta.
Toimitustauko alkoi tänään maanantaiaamuna.
Keski-Euroopassa on oltu huolissaan siitä, jatkuuko kaasun toimitus enää huoltokatkon jälkeen. Venäjän on arvioitu käyttävän maakaasua aseena Euroopan unionin valtioita vastaan, sillä unioni on Ukrainan tärkeä tukija.
Venäjä on jo aikaisemmin katkaissut maakaasun toimitukset Suomeen, Puolaan ja Bulgariaan, koska maat eivät suostuneet maksamaan sopimusten vastaisesti maakaasusta ruplissa.
Vaikka maakaasun tulo ei enää jatkuisi, sillä ei olisi välittömiä vaikutuksia Keski-Euroopassa, Lindfors kertoo. Hänen mukaansa tilanne on toinen kuukausien päästä.
-Ensi talvena joudutaan säännöstelemään sekä kaasua että sähköä, Lindfors toteaa.
Valtiot joutuvat siis puuttumaan vapaisiin energiamarkkinoihin.
Kotitaloudet ovat Lindforsin mukaan suojattuja asiakkaita, joiden asema on turvattu myös ensi talvena. Kun säännöstelyyn joudutaan turvautumaan, se kohdistuu ensisijaisesti teollisuuteen.
Suomessakin tilanne on epävarma
Lindforsin mukaan tilanne on epävarma energiatilanteen suhteen ensi talvena Suomessakin.
Suomi on vuokrannut yhdessä Viron kanssa nesteytetyn maakaasun (LNG) kuljetukseen tarkoitetun kelluvan LNG-terminaalilaivan, mutta on epäselvää, milloin se on toiminnassa.
Lindfors arvioi, että se on käytössä aikaisintaan joulukuun lopulla, mutta kovat pakkaset ja lämmityskausi voivat alkaa jo marraskuussa.
-Tässä tapauksessa Suomessakin joudutaan säännöstelytoimiin, Lindfors toteaa.
Myös Suomessa säännöstely kohdistuisi pääsääntöisesti teollisuuteen. Lindfors kertoo, että Huoltovarmuuskeskuksella on asiaan suunnitelma, joka ei ole julkinen.
Lindfors arvioi kuitenkin, että teollisuus on jo osin kyennyt korvaamaan maakaasua muilla energialähteillä. Avoimeksi jääkin, miten paljon sopeutumista on vielä tehtävänä ja kuinka suuret vaikutukset säännöstelyllä todennäköisesti olisi.