Sanna Marin Japanissa: “Tarvitsemme tänään hyvää ja luottamuksellista kumppanuutta enemmän kuin koskaan”

Pääministeri Sanna Marin vierailee parhaillaan Japanissa. Hän on tapasi tänään Japanin pääministerin Fumio Kishidan. Pääministerit pitivät yhteisen tiedotustilaisuuden, joka alkoi vaikkapa japanilaisiin aikataulunsa lähes sekunnilleen pitäviin juniin verrattuna yllättävän suurella myöhästymisellä, noin puoli tuntia etukäteen kerrottua myöhemmin.

Marin ei kertonut tiedotustilaisuudessa Nato-kantaansa, eikä muutenkaan viitannut kotimaan politiikkaan. Sen sijaan hän kyllä otti sodan Ukrainassa esille ja kertoi sekä Suomen että Japanin tuomitsevan Venäjän toimet voimakkaasti. 

-Venäjän toimia ei voi hyväksyä, sen sota tulee lopettaa, sen sotarikokset tutkia ja Ukrainaa on tuettava. Tarvitsemme myös lisää pakotteita, erityisesti energia- ja pankkisektorille. 

Marin kertoi Suomen ja Japanin jakavan yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet. Marinin mukaan Suomi arvostaa Japanin toimia osana kansainvälistä yhteisöä.

-Siksi illastamme tänään ystävien kesken. Tarvitsemme tänään hyvää ja luottamuksellista kumppanuutta enemmän kuin koskaan

Mukana bisnesdelegaatio

Marin odottaa Suomen ja Japanin yhteistyöltä paljon myös jatkossa. Siksi mukana oli kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin Ville Skinnarin ja Nokian toimitusjohtajan Pekka Lundmarkin johtama bisnesdelegaatio. Uusien teknologioiden lisäksi Marin suuntasi katseensa bisnespuolella yhteen asiaan mikä maitamme yhdistää: vanheneva väestö. Siellä on paljon innovoitavaa jos kohta haasteitakin. 

Ehkäpä merkkinä paremmasta pandemian jälkeen kertoi Marin medialle miten hän seurueineen lensi Japaniin suoralla lennolla Finnarin siivin. Lennothan olivat välillä tauolla tai ainakin ne toimivat harvennetuin aikatauluin. 

Valitettavasti Japanin päämininisterin sanomisia ei lehdistötilaisuudessa tulkattu muille kielille, joten hänen sanomisiinsa palaamme AlfaTV Uutisissa mahdollisesti myöhemmin.

Toimitus

Toimitus