Nämä ovat SDP:n keinot sähkölaskun hillitsemiseksi

Pääministeripuolue SDP haluaa ottaa käyttöön sähkön hintakaton.

– Edessä on niin poikkeuksellinen talvi, että hintakatto tarvitaan. Ei voida ajatella, että suomalaiset ensi talvena joutuisivat maksamaan viikosta toiseen monikymmenkertaisia hintoja sähköstä, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman linjaa.

Lindtmanin mukaan nykyistä alempi hintakatto tarvitaan yhteisesti EU-tasolla, ja tämän vuoksi Lindtman kannustaa elinkeinoministeri Mika Lintilää (kesk) olemaan asiassa aktiivinen muiden EU-maiden suuntaan.

SDP ottaisi myös käyttöön nyt reservissä olevat voimalaitokset.

– Tarvitsemme kaiken olemassa olevan tuotannon käyttöön. Siksi tehoreservin piirissä olevat voimalaitokset on syytä ottaa käyttöön ensi talvena. Kun saadaan lisää tehoa markkinoille, sähkön hinta laskee takuulla. Nykyisen tehoreservin 600 megawatin lisäteho vastaa yhtä Loviisan reaktoria, Lindtman perustelee.

SDP myöntäisi lisäksi Loviisan ydinvoimaloille jatkoluvan.

– Energiapolitiikassa tarvitaan nyt vähemmän ideologiaa ja enemmän pragmaattisuutta.

Kolmantena keinona SDP haluaa ensi talveksi markkinoille lisää päästöoikeuksia.

– Päästökauppajärjestelmää ei ole syytä tässäkään tilanteessa romuttaa, koska viime kädessä vain irrottautuminen saastuttavista energialähteistä on ainoa kestävä tapa päästä eroon energian hinnan ajamasta inflaatiosta. Mutta tässä tilanteessa päästökauppajärjestelmään kuuluvasta markkinavakausvarannosta on syytä vapauttaa lisää päästöoikeuksia markkinoille.

Lindtmanin mukaan nämä keinot “laskivat varmasti sähkön hintaa, eivätkä ne aiheuta kustannuksia julkiselle taloudelle”.

– Nyt on tehtävä kaikki sen eteen, että sähkön hinta saadaan pidettyä aisoissa ensi talvena.

-Hintojen nousu on kiihtynyt tänä vuonna poikkeuksellisen nopeasti ja nousu on kovinta 30 vuoteen. Sähkön hinta vaikuttaa nyt jokaisen arkeen. Melkeinpä jokainen suomalainen miettii parhaillaan, miten varautua tulevaan talveen. Meidän päättäjien tehtävä on löytää keinot, jolla tilannetta voidaan helpottaa.

Lindtman esitteli SDP:n energiakeinot keskiviikkona puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kuopiossa.

Toimitus

Toimitus