Sebastian Tynkkynen: Minulla ei ole mitään syytä pyytää anteeksi

Kuva: Matti Matikainen

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen ei kadu puheitaan, joista hän on saanut kolmasti tuomion kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan.
Tynkkysen mukaan hän toimii kansalaisten äänitorvena aroissa asioissa ja pitää sitä poliitikon velvoitteena.
– En koe, että minulla on mitään velvoitetta pyytää anteeksi. Minuun otetaan paljon yhteyttä ja haluan toimia äänitorvena, Tynkkynen kommentoi AlfaTV:n Viikon Parkkonen -ohjelmassa. Hän muistutti, että kannanotot liittyivät tapauksiin, jossa lapsia oli raiskattu.
Tynkkynen kuitenkin tunnusti, että tuomiot ovat vaikuttaneet. Hän aikoo muuttaa tyyliä, vaikka arkoihin asioihin puuttuminen ei sinällään lopu.
– Toki yritän käyttää hyvää harkintaa. Täsmälleen samoja ilmaisuja ei voi käyttää, Tynkkynen arvioi.
Anteeksianto liittyy siihen, että syyttäjä on eräissä tapauksissa tulkinnut niiden toimivan syynä, jonka vuoksi syytettä ei nosteta. Näin toimittiin muun muassa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylvään tapauksessa, kun hän käytti sanaa loiset.
Viikon Parkkosessa vieraillut SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm puolestaan ihmetteli perussuomalaisten tekemää välikysymystä. PS tivaa hallituselta, miksi se haluaa helpottaa perheenyhdistämistä.
– Ei ole olemassa mitään hallituksen esitystä, vain sisäministeriön työryhmän esitys, Malm muistutti. Hänen viestinsä oli, että hallituksen käsittelyssä koko asia voi vielä muuttua.
Tynkkynen arvioi, että työryhmän esitys tulee lopulta hallituksen linjaukseksi, koska se vastaa hallitusohjelman linjaa.
 

Toimitus

Toimitus