Shanghai koronasulkuun – suurkaupunki sulkeutuu osissa

Kiina on sulkenut suurimman osan Shanghaista tänään maanantaina koronavirusepidemian leviämisen vuoksi, Politico uutisoi. Shanghain Pudongin finanssialue ja lähialueet ovat suljettuina maanantaista perjantaihin samalla kun massatestauksia tehdään kaupungissa, paikallishallinto sanoi. Sulkujen toisessa vaiheessa kaupunkia jakavan Huangpujoen länsipuolella oleva laaja keskusta-alue aloittaa oman viiden päivän sulkunsa tulevana perjantaina.
Toimistot ja kaikki yritykset, joita ei pidetä yhteiskunnan toiminnalle välttämättöminä, ovat suljettuina ja joukkoliikenne kaupungissa keskeytetään. Tämän niin kutsuttu “nolla-Covid” -strategian kaikkia taloudellisia vaikutuksia on vielä vaikea arvioida. Maan strategia keskittyy tuhoamaan viruksen leviämisen yhteisöissä mahdollisimman nopeasti, ja jopa sulkemalla kokonaisia kaupunkeja. Kiinan talouskasvun tiedetään kuitenkin hidastuneen näiden äärimmäisen tiukkojen toimien vuoksi, ja niillä nähdään jo nyt haitallisia vaikutuksia työllisyyteen, kulutukseen ja jopa maailmanlaajuisiin toimitusketjuihin.
Shanghaissa raportoitiin sunnuntaina vielä 3 500 koronatartuntaa. Kiina on raportoinut yli 56 000 tartuntaa valtakunnallisesti tässä kuussa, ja suurin osa tartunnoista on havaittu Koillis-Kiinassa.