Sirkka Liisa Anttila: Kristillisyyttä keskustaan, haukut vihreille

Ministeri ja keskustan kunniapuheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila vieraili maanantain Sanna Ukkola Livessä ja kommentoi avoimesti puolueensa huonoja kannatuslukuja.
– Keskusta on saanut hirveästi aikaan hallituksessa, mutta olemme kertoneet siitä liian vähän. Olemme olleet ihan liian kilttejä. Kenttäväki olisi odottanut lisää tietoa. Olemme olleet liian hiljaa, sen myönnän, Anttila toteaa.
Ministerin mukaan myös arvopohjaa voisi puolueessa tarkistaa.
– Perusarvoja pitäisi nostaa enemmän esille. Monille keskustalaisille esimerkiksi kristilliset arvot ovat tärkeitä. Sen kasvatuksen olen myös itse saanut kotona.
Anttilan näkökulmasta vihreiden toiminta hallituksessa on ollut ennenkuulumatonta.
– Yksi hallituspuolue on aina aika ajoin oppositiossa. Varsinkin EU:n suunnalla he ajavat ihan eri asioita kuin valtaosa muista hallituspuolueista. Tällaista en koskaan nähnyt koko yhdeksän vaalikauden urallani, Anttila jyrähtää.
Mielipide perussuomalaisten kannatuksen laskuun oli niin ikään selkeä.
– Riikka Purra ei ole onnistunut, kuten on odotettu.