Sri Lankaan julistettu hätätila, presidentti pakeni maasta

Sri Lankan pääministeri Ranil Wickremesinghe on julistanut maahan hätätilan, Reuters kirjoittaa. Maan presidentti Gotabaya Rajapaksa pakeni Malediiveille aiemmin tänään, mikä on johtanut mielenilmauksiin maan taloudellisesta tilanteesta.

-Pääministeri virkaatekevän presidentin omanaisuudessa on julistanut hätätilan (koko maahan) ja asettanut yöllisen ulkonaliikkumiskiellon läntiseen provinssiin, pääministerin lehdistösihteeri Dinouk Colombage sanoi.

Kun tieto presidentin pakenemisesta levisivät, tuhannet mielenosoittajat kerääntyivät pääkaupunkiin Colomboon huutaen ”Gota varas, Gota varas”. Gota on presidentti Gotabaya Rajapaksan lempinimi.

Sadat mielenosoittajat rynnäköivät myös pääministerin toimistoon vaatien hänen eroaan.

Sri Lanka on ollut jo kuukausien ajan taloudellisessa kurimuksessa huonon taloudenpidon, epäonnistuneiden maatalousuudistusten ja pandemian takia. Kansa on kärsinyt kiihtyneestä inflaatiosta, korruptiosta ja polttoaineiden ja lääkkeiden puutteesta.

Vaikea taloudellinen tilanne on johtanut pitkään jatkuneisiin mielenosoituksiin maan hallintoa ja erityisesti Rajapaksan sukua vastaan. Ennen kuin Wickremesinghe otti vallan pääministerinä toimi presidentti Rajapaksan veli Mahinda Rajapaksa ja presidentin toinen veli Basil Rajapaksa oli vielä huhtikuussa maan valtiovarainministeri. Myös muita Rajapaksan suvun jäseniä on ollut tärkeissä viroissa Sri Lankan hallinnossa.

Presidentin pakoa pidetään Rajapaksan suvun vallan loppuna, Reuters kirjoittaa.

Toimitus

Toimitus