Sri Lankassa loppuvat lääkkeet – tilanne pahempi kuin pandemiassa

Sri Lankan lääkärit varoittavat, että heiltä loppuvat lääkkeet ja potilaat saattavat kuolla sen takia. Sri Lankan taloudellinen kriisi uhkaa aiheuttaa suuremman määrän kuolemia kuin koronapandemia, The Guardian kirjoittaa.
Sri Lanka on kärsinyt jo viikkoja sähkökatkoksista ja ruoan, polttoaineiden ja lääkkeiden pulasta. Tilanteen on arvioitu olevan pahin sitten Sri Lankan itsenäistymisen.
Srilankalaisen lääkäriliiton mukaan osa sairaaloista ei enää saa ulkomailta tuotuja lääkkeitä tai tarvikkeita. Useat sairaalat eivät ole kyenneet suorittamaan edes rutiinileikkauksia kuukauteen, koska niillä ei ole riittävästi nukutusaineita. Lääkäriliiton mukaan hätätoimenpiteetkään eivät pian ole mahdollisia.
-Meidän täytyy päättää, kuka saa hoitoa ja kuka ei. Jos varastoja ei täytetä seuraavien päivien aikana, kuolleita on pian enemmän kuin koronapandemiassa, lääkäriliitto kirjoitti presidentille osoitetussa kirjeessä.
Sri Lankassa on ollut suuria mielenosoituksia, jotka vaativat presidentti Gotabaya Rajapaksan eroa. Myös elinkeinoelämän johtajat ovat vaatineet presidentin eroa.
Rajapaksan hallitus on pyrkinyt saamaan apua Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä. Sri Lankan rupia on menettänyt kolmanneksen arvostaan viimeisen kuukauden aikana ja ruoan hinta on noussut pilviin.
Hallitus odottaa IMF:n päätöstä kolmen miljardin dollarin tuesta, jolla maa kykenisi kattamaan maksujaan seuraavien kolmen vuoden aikana.
Sri Lankan kriisi johtuu osin maailman taloudellisesta tilanteesta ja koronapandemiasta, mutta myös huonosta hallinnosta, vuosia kestäneestä velan ottamisesta ja huonosti harkituista veroalennuksista.