Suomen vanhin rockfestivaali avaa porttinsa kahden vuoden tauon jälkeen

Turussa Ruisrock juhlitaan tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa vuoden 2019 jälkeen. Ruissalon Kansanpuistoon odotetaan saapuvan yli 100 000 vierasta, 110 esiintyjää ja kokonainen pienoismaailma täynnä taidetta ja elämyksiä.

Ruisrockin promoottori Mikko Niemelän mukaan tunnelmat ovat mahtavat kahden vuoden tauon jälkeen.

– Kyllä tätä on pitkään odotettu ja fiilis on mahtava, Niemelä toteaa.

Ruisrock on suomen vanhin rockfestivaali, mutta kahtena edellisenä vuotena sitä ei ole voitu järjestää koronapandemian vuoksi. Vaikka edellisinä vuosina Ruissalossa on pidetty taukoa festivaalien osalta, ei työtä ole kuitenkaan ollut normaalia enempää.

– Järjestelyt hoituu kuitenkin samalla kaavalla, aikaisempina vuosina on vain suunnitelmista jouduttu luopua.

Vaikka festivaalit ovat olleet kaksi vuotta tauolla, on yleisö löytänyt tiensä lippukauppaan.

– Perjantai ja lauantai on meillä loppuunmyyty. Mukana on myös sellaisia jotka ovat lipun ostaneet jo 2019 vuoden puolella.

Ruisrock järjestetään nyt 51. kerran. Niemelän mukaan kolmen päivän festariviikonloppua varten työtä tehdään vuoden verran täyspäiväisesti monen henkilön voimin.

– Tavoitteena on tuottaa aikaan ihmisille ensiluokkainen festivaali, hienoja kokemuksia, uusia tuttavuuksia, sekä hyvää fiilistä, Niemelä summaa.

Toimitus

Toimitus