SuPerin Silja Paavola: Hoitoalasta on tehtävä vetovoimaisempi

Krooniseen hoitajapulaan on löydettävä työmarkkinaneuvotteluissa sellaisia ratkaisuja, jotka tekevät alasta vetovoimaisen, muistuttaa SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola AlfaTV Uutisille.
–Työn vaativuudesta pitää maksaa oikea palkka, samaten työn kuvan pitää muuttua niin, että se on oikeasti hoitohenkilökunnan työnkuva. Myös työn määrä on oltava oikea. Toivottavasti näillä toimilla parannetaan sitä, että thoitajan yöstä tulee enemmän vetovoimainen, Paavola toteaa.
Kuluva vuosi mennään vielä nykyisillä ehdoilla, mutta ensi vuoden alusta tilanne on toinen, kun vastuunjako muuttuu.
–Nyt vielä katsellaan, miten työmarkkinat lähtee, mutta pitää muistaa, että ensimmäinen tammikuuta 2023 sotepalvelut eivät ole enää osa kuntaa vaan hyvinvointialueilla ja ihan erilaisessa moodissa.
Kunta-alan työmarkkinaneuvottelut käynnistyvät virallisesti kolme viikkoa sitten. Hoitajajärjestöjen SuPerin ja Tehyn kärkitavoitteet ovat palkkauksen parantaminen, palkkatasa-arvon edistäminen sekä työhyvinvoinnin parantaminen työaikamääräysten avulla.