Suurlähettiläs Mikko Hautala: Suomen ja USA:n suhteet tiiviimmät kuin koskaan aiemmin

Suomen ja USA:n suhteet ovat kuluvan vuoden aikana muotoutuneet erittäin läheisiksi. Turvallisuusympäristön muutos ja siihen liittyvä Nato-prosessi ovat lähentäneet Suomea ja Yhdysvaltoja poikkeuksellisen paljon. Näin arvioi Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläs Mikko Hautala AlfaTV Uutisille Washingtonissa.
– Kyllä voidaan oikeastaan sanoa, että meidän kahdenväliset suhteet ovat paremmat ja tiiviimmät kuin ne ovat koskaan historian aikana olleet ja se näkyy vähän joka asiassa. Yksi tietenkin on se, että meillä valtiojohdon yhteydenpito Yhdysvaltoihin on sellaisella tasolla, jota ei aiemmin historiassa ole nähty: muutaman kuukauden sisään presidentti on vieraillut kahdesti täällä, tänä kesänä kymmenkunta yhdysvaltalaista kongressivaltuuskuuntaa vieraillut Suomessa. Voidaan sanoa, että tällaisia tihentymiä sattuu kerran sadassa vuodessa, Hautala sanoo.
Hän muistuttaa, että paitsi poliittisella tasolla, myös taloudessa suunta on ollut ylös. Suomen ja Yhdysvaltain kauppa on Hautalan mukaan kasvanut pari viimeistä vuotta kaksinumeroisin luvuin.
USA:n ratifiointi seuraavien viikkojen iso tähtäin
Parhaillaan Nato-maat ratifioivat Suomen ja Ruotsin jäsenyyksiä parlamenteissaan. Hautala toivoo, että Yhdysvaltain senaatti pystyisi käsittelemään Suomen Nato-jäsenyyden ennen kesälomiaan.
– Se (Nato-jäsenyys) on työllistänyt meitä tietysti tämän koko kriisin ajan: sen valmistelu ja siihen liittyvät keskustelut sekä Yhdysvaltain ajattelun selvittäminen. Me olemme oikeastaan olleet sen kanssa päivittäin tekemisissä.
– Seuraavien viikkojen aikana meidän iso fokus tässä talossa on Yhdysvaltain ratifiointiprosessi, jossa ei ole sinänsä mitään määräaikaa, mutta Yhdysvallat pyrkii ratifioimaan meidän Nato-liittymisen ennen elokuussa alkavaa senaatin istuntotaukoa ja sitä me nyt tietysti jännitämme ja pyrimme osaltamme toimimaan niin, että asia etenisi mahdollisimman nopeasti.