Takuusäätiö: Työssäkäyvillä velkaantuneilla alkaa olla vaikeaa

Elinkustannusten nousu ajaa velkaantuneita ihmisiä yhä syvempiin ongelmiin, kertoo Takuusäätiö. Hintojen ja korkojen nousu iskee pienituloisten lisäksi erityisen pahasti valmiiksi velkaantuneisiin ihmisiin. Monella keskituloisella menee jo nyt iso osa tuloista velkojen lyhentämiseen. Miten sadat tuhannet velalliset selviytyvät?

Kotitalouksilla on nimittäin velkaa ennätyksellisen paljon suhteessa nettotuloihin. Vuoden 2021 lopussa sitä oli yli 133 prosenttia suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin. Suuri velkarasitus, korkojen ja elinkustannusten nousu on huolestuttava yhtälö.

Elinkustannusten nousu aiheuttaa  toki huolta koko Euroopassa. Reagointi aiheeseen on kuitenkin muissa maissa voimakkaampaa kuin meillä. Suomessa esillä on ollut enimmäkseen pienituloisten selviytyminen. Heille hallitus on esittänyt sosiaaliturvaetuuksiin ylimääräistä indeksikorotusta tälle vuodelle.

Lisäksi osasta velallisia on kannettu huolta. Velkajärjestelyn maksuohjelmassa olevien ihmisten elämiseen varattavaa rahamäärää korotetaan heinäkuusta alkaen, enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös ulosottovelallisten suojaosuuden korottamista on vaadittu.

-Nämä ovat hyviä asioita, mutta Takuusäätiön huolena on, että työssäkäyvät velkojaan hoitavat keskituloiset ihmiset uhkaavat jäädä väliinputoajaksi, sanoo Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar.

Nyt on hyvä aika ennaltaehkäistä

Takuusäätiö neuvoi viime vuonna yli 7 000 ihmistä, joilla oli velkaongelmia. Valtaosa neuvonnan asiakkaista on palkkatyössä. Vakuudetonta velkaa heillä on keskimäärin 30 000 euroa ja usein lisäksi asuntolainaa, autolainaa ja opintolainaa.

-Velalliselle, joka tienaa kuukaudessa 2 500 euroa netto, ei välttämättä jää elinkustannuksiin juuri toimeentulotuen perusosaa enempää rahaa, kun asumismenot ja velkojen lyhennykset on maksettu. Heillä on kovin vähän pelivaraa, jolla kohdata hintojen ja korkojen nousu.

-Takuusäätiön tavoittamat ihmiset koittavat selviytyä tuloihinsa nähden ylisuurista kuukausieristä välttääkseen maksuhäiriömerkinnän ja ulosoton. Heidän lisäkseen on huomattava joukko velallisia, jotka eivät vielä ole yhtä suurissa ongelmissa ja ilman kustannusten nousua he voisivat hyvinkin selvitä.

-Kaikki toimenpiteet, jotka tukevat ihmisten työssäkäyntiä ja velkojen lyhentämistä juuri nyt, ovat tarpeen. Esimerkiksi heinäkuun alussa tulee voimaan laki väliaikaisesta työmatkakuluvähennyksen korotuksesta, mutta sen hyöty siirtyy pitkälle ensi vuoteen, huomauttaa Pantzar.

Jari Mäkäräinen

Jari Mäkäräinen