Taleban määräsi naiset peittämään kasvonsa myös televisiossa

Taleban on määrännyt kaikki julkisuudessa esiintyvät naiset peittämään kasvonsa, määräys koskee myös televisiossa työskenteleviä naisia, uutisoi Deutsche Welle. Kaikki naistelevisiojuontajat ja -toimittajat Afganistanissa tottelivat Talebanin käskyä sunnuntaina, vaikka rikkoivatkin määräystä heti lauantaina. Yhden päivän protesti jäi lyhyeksi. Televisioyhtiöt olivat toivoneet, että heidän yhteinen rintamansa lauantaina vakuuttaisi Talebanin peruuttamaan määräyksensä, mutta kulttuuriministeriöstä viestitettiin, että päätös on lopullinen eikä siitä enää keskustella.
Useat naistoimittajat ovat kertoneet sosiaalisessa mediassa turhautumisestaan.
-Olemme syvän surun vallassa tänään, TOLOnewsin päätoimittaja Khpolwak Safi kirjoitti Facebookissa.
Safi jakoi kuvan, jossa miestoimittajat uutiskanavalla peittivät kasvonsa mustilla kasvomaskeilla solidaarisuudesta naiskollegoitaan kohtaan.
– En pysty hengittämään enkä puhumaan kunnolla. Kuinka pystyn vetämään lähetystä? sanoi puolestaan Khatira Ahmadi, TOLOnewsin naisjuontaja.
Ariana Newsin naisjuontaja Basira Joya käsitteli politiikkaa suorassa lähetyksessä, ja sanoi, että islam ei pakota ketään väkisin:
-Taistelemme ja jatkamme työtämme, jopa burkissa. Mikään ei voi estää meitä, hän sanoi puristaen kurkkuaan.