Talouskasvussa hyytymisen merkkejä – ekonomisti: “Aika vaisua”

Talouskasvussa on selviä hidastumisen merkkejä. Bruttokansantuote pinnisti vain niukasti plussalle tammi-maaliskuussa verrattuna edellisen vuoden loppuun. Vuositasolla bkt oli kuitenkin selvästi plussalla – talous kasvoi viime vuoden alkuun verrattuna 3,6 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.
Tämän vuoden alun talouskasvua hidasti metsäteollisuuden pitkä lakko. Ukrainan sota ja hintojen nousu eli inflaatio luovat talouden kuvaan jatkossakin epävarmuuutta.
– Suomen bkt +0,2 % vuoden ensimmäisellä neljänneksellä eli täpärästi pinnistettiin plussalle. Yksityinen kulutus, yksityiset investoinnit ja vienti supistuivat. Nousua lähinnä varastoista ja julkisissa menoissa. Aika vaisua. Jatkonäkymät ovat sumeat, mutta eivät kovin lupaavat nekään, arvioi Keskuskauppakamarin Jukka Appelqvist.
Palvelutoimialojen ensimmäinen vuosineljännes oli Tilastokeskuksen mukaan vaisu. Alkuvuonna voimassa olleet koronarajoitukset heikensivät palvelualojen kysyntää.
Suomen bkt +0,2 % (q/q) vuoden ensimmäisellä neljänneksellä eli täpärästi pinnistettiin plussalle. Yksityinen kulutus, yksityiset investoinnit ja vienti supistuivat. Nousua lähinnä varastoista ja julkisissa menoissa. Aika vaisua. #suhdanne pic.twitter.com/FcFxyhDeo1
— Jukka Appelqvist (@JukkaAppelqvist) May 31, 2022