Tammikuun koronarajoitusten hintalappu muotikaupalle: lähes 100 miljoonaa euroa

Muotikaupan myynti on edelleen 470 miljoonaa euroa koronaa edeltävän ajan alapuolella ja joka kymmenes kivijalkakauppa on sulkenut ovensa, Muoti- ja urheilukauppa ry kertoo tiedotteessaan.

Alan myynti reagoi herkästi kaikkiin liikkumisen ja kanssakäymisen rajoituksiin ja nyt kuluva tammikuu tulee jäämään reilusti odotusten alapuolelle, rajoitusten hintalapuksi arvioidaan muotikaupoissa vajaat 100 miljoonaa euroa, jokainen koronarajoituspäivä maksaa  muotikaupalle kolmisen miljoonaa euroa.

– Kahden vuoden harjoittelun jälkeen olisi voitava luottaa, että rajoituksia tarkennetaan ja puretaan välittömästi, kun olosuhteet sen sallivat. Jos on hitautta ryhtyä toimiin – nopeutta pitäisi olla varsinkin toimien purkamiseen, Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää kommentoi.

Tuotannon seisahtuminen Aasiassa uhkaa viivästyttää toimituksia

Koronan jälki näkyy myös suomalaisten vaate ja kenkäkulutuksen rakenteessa. Ulkoiluvaatteiden ostokset kasvoivat viime vuonna 30 %:lla kun sisävaatteiden vain 6 prosentilla.

Muoti- ja urheilukaupan barometrin mukaan yritysten suurin huoli on tulevana keväänä toimitusten viivästyminen ja varsinkin tuotannon seisahtuminen Aasiassa. Jo nyt esimerkiksi Kiinassa kokonaisia alueita on eristetty muusta maailmasta.

Toimitus

Toimitus