TEM:n alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen: “Edessä oleva taantuma on lyhyt ja kevyt”

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on julkaisi maanantaina tuoreimman suhdanne-ennusteensa. Sen mukaan Suomikin ajautuu lievään taantumaan. Talouskasvu hiipuu tänä vuonna kahteen prosenttiin ja ensi vuonna on luvassa enää nollakasvua.

AlfaTV:n Uutisplus-ohjelmassa vieraillut työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen muistutti, että taantumasta ei kannata kantaa liikaa huolta.

– Edessä oleva taantuma on tosi lyhyt ja ja tosi kevyt. Se tasaantuu talven jälkeen, hän muistuttaa.

Pylkkänen otti kantaa myös talouskasvuun ja työllisyyteen.

– Julkisen talouden kestävyys nojaa talouskasvuun. Suomen väkiluvun ei ennusteta vähenevän, mutta työikäisen väestön osuus vähenee. Avoimien työpaikkojen määrissä on lyöty ennätyksiä eikä monia avoimia paikkoja saada täytettyä.

Työttömyys ei ole laskenut samalla vauhdilla kuin työllisyys on parantunut. Siihen on Pylkkäsen mukaan selkeä syy.

– Työllisyys kasvaa myös siten, että moni opiskelija menee suoraan työelämään eikä ehdi hakeutua työnhakijaksi. Lisäksi yhä useampi eläkeläinen palaa työelämään.

Myös osa-aikaisten työllisten osuus on kasvanut. Se on nyt 25 prosenttia.

– Pidän tätä hyvänä kehityksenä, kunhan se lähtee vapaaehtoisuudesta eikä pakosta.

 

Toimitus

Toimitus