Tutkija: Eliitin hajanaisuus estää Putinin syrjäyttämisen, vaikka “ilmapiiri on kiristynyt”

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila arvioi tilannetta Venäjän presidentti Vladimir Putinin lähipiirissä kiristyneeksi Ukrainan sodan myötä.

– Hermostuneisuutta on ilmassa ja varmasti tietyllä tavalla ilmapiiri on kiristynyt, Lassila sanoi.

Esimerkiksi Putinin läheinen liittolaisen, puolustusministeri Sergei Šoigun katoaminen julkisuudesta on herättänyt spekulaatioita sisäisestä hajaannuksesta tai jopa valtakamppailusta Venäjän johdossa.

Lassila ei kuitenkaan usko, että Ukrainan sotaan olisi nyt löytymässä lyhyen tähtäimen ratkaisua Putinin syrjäyttämisestä.

– Eliitin hajanaisuus estää tällaisen koalition rakentumisen. Palatsivallankumouksen mahdollisuutta ei tietenkään voida poissulkea, mutta sen aika ei ole vielä. Putinin asema on kiistatta vielä sellainen, että en näe kauheasti siihen edellytyksiä, Lassila sanoi.

Aivan Putinin lähipiirissäkin voi kuitenkin olla jo henkilöitä, jotka voisivat olla hetken tullen hankkeeseen valmiita.

– Yksityisajattelua on varmasti monenlaista, Lassila arvioi.

Se ei kuitenkaan Lassilan mukaan vielä riitä – Putinin syrjäyttäminen edellyttäisi vielä laajemman koalition syntymistä. Tällä hetkellä tällaisesta ei ole merkkejä.

– Se yleensä edellyttää sitä, että syntyy jo jokin kilpaileva ryhmittymä, jota ei sitten enää suoraan saada pois, eli että Putinilla ei ole enää edellytyksiä esimerkiksi siivota pois jotain sellaista tahoa, joka asettuisi julkisesti vastustamaan Putinia.

Lassila otti asiaan kantaa vieraillessaan AlfaTV:n Sanna Ukkola Live -ajankohtaisohjelmassa maanantai-iltana.

Katso Sanna Ukkola Liven koko lähetys Permanto.fi -palvelussa.

Lähetyksen toisessa osiossa vieraana oli toimittaja ja kirjailija Pasi Kivioja, joka on kirjoittanut kirjan siitä, mikä saa ihmiset uskomaan salaliittoteorioihin.

Toimitus

Toimitus