Ukraina: Venäjä etenee silkalla massalla – 31 700 kuollutta venäläissotilasta

Ukrainan puolustusministeri Oleksyi Reznikov on tyytymätön asetoimitusten tahtiin ja määrään. Reznikov kommentoi asiaa tänään torstaina samaan aikaan, kun Venäjä jatkaa etenemistään joillakin rintamilla, CNN kirjoittaa.

-Tilanne on vaikea eturintamilla, Reznikov kirjoitti Facebookissa.

-Kreml jatkaa etenemistä silkalla massalla. Se kompuroi ja kohtaa vahvan vastuksen. Se kärsii suuresta määrästä kaatuneita, mutta silti sillä on vielä voimia edetä joissakin osissa rintamaa.

Reznikov kertoi, että päivittäin kuolee enimmillään sata ukrainalaista sotilasta ja haavoittuu 500.

Samaan aikaan Ukraina ilmoittaa, että venäläisiä on kuollut kaksinkertainen määrä. Viimeisen vuorokauden aikana venäläisiä sotilaita on kuollut 200, mikä nostaa kuolleiden venäläissotilaiden määrän 31 700.

Venäjä on kärsinyt myös huomattavista kalustotappioista, Ukrainan pääesikunta tiedottaa. Esimerkiksi panssarivaunuja Ukraina kertoo tuhonneensa jo 1398 kappaletta ja panssaroituja ajoneuvoja yhteensä 3438 kappaletta. Venäläisiä lentokoneita on tuhottu jo 212 kappaletta ja helikoptereita 178.

Reznikov kertoo, että Ukraina on jo saanut huomattavan määrän aseita.

-Nämä luvut olisivat riittäneet voitokkaaseen puolustusoperaatioon mitä tahansa eurooppalaista armeijaa vastaan. Mutta ei Venäjää. Venäjän moolokilla on vielä paljon tapoja ahmaista ihmiselämiä tyydyttääkseen imperialistisen egonsa.

-Siksi painotamme: Ukraina tarvitsee epätoivoisesti raskasta aseistusta, ja hyvin nopeasti. Me olemme todistaneet, että toisin kuin moni muu, me emme pelkää Kremliä. Mutta maana, meillä ei ole varaa menettää parhaimpia poikiamme ja tyttäriämme.

Toimitus

Toimitus