Ukraina: Venäjä hyötyisi tulitauosta – Puola kritisoi “huolestuttavia puheenvuoroja”

Ukraina linjasi, ettei se suostu tulitaukoon eikä alueluovutuksiin Venäjälle, Reuters kirjoittaa. Puolan presidentin Andrzej Dudan mukaan alueiden menettäminen olisi kova isku koko lännelle.
– Sodan tulee loppua Ukrainan alueellisen koskemattomuuden ja itsehallinnon täydelliseen palauttamiseen, Andriy Yermak Ukrainan presidentin kansliapäällikkö sanoi eilen sunnuntaina.
Duda vieraili eilen Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa, jossa hän antoi tukensa Ukrainan päättäjille. Myös Duda sanoi, että kansainvälisen yhteisön täytyy vaatia Venäjän täydellistä vetäytymistä.
– Huolestuttavia puheenvuoroja on ilmaantunut, joissa sanotaan, että Ukrainan tulisi taipua (Venäjän presidentti Vladimir) Putinin vaatimuksiin, Duda sanoi.
– Vain Ukrainalla on oikeus päättää tulevaisuudestaan.
Ukrainan pääneuvottelija Mykhailo Podolyak linjasi, ettei Ukraina voi suostua mihinkään alueluovutuksiin ja torjui ehdotukset välittömästä tulitauosta. Hänen mukaansa kaikki myönnytykset kostautuisivat, koska Venäjä käyttäisi tauon vahvistaakseen itseään taistelussa.
Tulitaukoa ovat vaatineet muun muassa Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin ja Italian pääministeri Mario Draghi. Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan Ranskan presidentti Emmanuel Macron ehdotti, että Ukraina luovuttaisi alueita Venäjälle.