Ukrainan pääesikunta: Venäjä yrittää huoltaa joukkojaan etelässä

Ukrainan armeijan pääesikunta kertoo tuoreimmassa raportissaan, että Venäjä yrittää edelleen säilyttää täyden kontrollin Donetskin alueella ja ainakin osittaisen kontrollin Luhanskin, Donetskin, Hersonin, Harkovan, Zaporizzian ja Mykolaivin alueilla.
Pääesikunta kertoo myös Venäjän yrittävän parhaillaan huoltaa joukkojaan etelän rintamilla. Selkokielellä tämä tarkoittanee sitä, että Venäjän huolto on vaikeuksissa, mutta se on ainakin jossain määrin onnistunut toimittamaan täydennyksiä Hersonin lähelle, missä tällä hetkellä on taistelujen pääpainoalue. Venäjä on kuitenkin kärsinyt siellä merkittäviä tappioita.
Raportin mukaan vihollinen iskee edelleen siviilikohteisiin ympäri Ukrainaa. Iskujen kohteena oli jälleen jopa kymmeniä eri asutuskeskuksia tai kyliä.
Pääesikunta varoittaa erikseen mahdollisuudesta, että Venäjä käyttää Valko-Venäjän alueita ohjus- ja lentohyäkkäyksiinsä.
Se huomauttaa myös venäläislaivaston lisääntyneestä aktiivisuudesta luoteisella Mustalla merellä, siellä on syytä varautua hankaluuksiin.