Ukrainasta viime vuonna Suomen maatiloille 13 600 kausityöntekijää – monet maatilat varautuvat jo sodan vaikutuksiin

Ukrainalaisten kausityöntekijöiden merkitys suomalaiselle maataloudelle on merkittävä. Viime vuonna ukrainalaisille myönnettiin noin 13 600 kausityötodistusta ja 1 400 kausityölupaa. Kausityötodistuksella voi työskennellä Suomessa kolme kuukautta.
-Ukrainan tilanne on kamala. Koronakriisi jo näytti meille, mitä haasteita voi työvoiman saatavuuden osalta olla, kommentoi työvoimapalveluasiantuntija Kati Kuula MTK:sta AlfaTV Uutisille.
Kuula korostaa, että työvoiman tarpeeseen maataloudessa on nyt paremmin valmistauduttu ja tiloja voidaan auttaa eri tavoin, esimerkiksi neuvonnan ja Töitä Suomesta Oy:n rekrytointipalveluiden avulla. Hän painottaa, että sujuva maahantulo ja työskentely Suomessa muistakin maista on työvoiman saatavuudelle tärkeää.
-Monet tilat ovat jo oivaltaneet, että myös vaihtoehtoisia työntekijöitä kannattaa etsiä, Kuula sanoo.
Maaseudun Tulevaisuuden mukaan Maahanmuuttovirasto Migrille kausityötä koskevia hakemuksia on tullut Ukrainasta jo pari tuhatta, ja niitä on käsitelty noin 1 300. Ensimmäisiä kausityöntekijöitä odotetaan saapuvaksi jo maaliskuussa. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyn tänään julistama yleinen liikekannallepano vaikuttaa kuitenkin nyt siihen, ketkä saavat poistua maasta.