Väkivalta nuorten seurustelusuhteissa on yleistä – Ihana seurustelu -somekampanja käynnistyi

Ensi- ja turvakotien liiton Ihana seurustelu -somekampanja käynnistyi 13. kesäkuuta, järjestö kertoo tiedotteessaan. TikTokissa tapahtuvan kampanjan kautta nuoria kutsutaan mukaan välittämään tietoa ihanasta, hyvinvoivasta ja turvallisesta seurustelusta. Positiivisen tulokulman kautta tuetaan nuorten keskinäistä keskustelua siitä, mikä seurustelussa on ok ja mikä ei.
Ensi- ja turvakotien liitto selvitti nuorten kohtaamaa seurusteluväkivaltaa vuonna 2019. Tuolloin verkkokyselyyn vastanneista nuorista 75 % kertoi kokeneensa väkivaltaa seurustelusuhteessa. Joka neljäs vastanneista nuorista oli raiskattu seurustelusuhteessa. Yli puolet oli kokenut pelottelua ja pakottamista tai painostamista johonkin sellaiseen, mitä ei olisi halunnut tehdä.
– Monelle nuorelle voi olla epäselvää, millainen käytös seurustelusuhteessa on hyväksyttävää ja esimerkiksi mustasukkaista käytöstä saatetaan pitää rakkautena. Meillä aikuisilla on vastuu siitä, että nuoret oppivat, millaista turvallinen ja ihana seurustelu on, projektipäällikkö Ilona Mäki Ensi- ja turvakotien liitosta sanoo.