Valtionvelka paisumassa 144 miljardiin euroon – Saarikko: Emme voi kurittaa kansalaisia

Suomen velka jatkaa paisumistaan, ja korkojen noustessa myös valtion korkomenot kasvavat.

– Se on jostakin pois, tunnusti valtiovarainministeri Annika Saarikko tiedostustilaisuudessa, jossa hän esitteli valtiovarainministeriön esitystä ensi vuoden valtion tulo- ja menoarviosta.

Budjettiehdotuksen loppusumma on 79,5 miljardia euroa. Valtionvelka puolestaan on kohoamassa ensi vuoden aikana 144 miljardiin euroon. Saarikko muistutti, että budjetin loppusummaa kohottaa valtion kontolle siirtyvä sosiaali- ja terveysalueiden rahoitus. Valtion korkomenot puolestaan lähes kaksinkertaistuvat 1,3 miljardiin euroon.

Saarikon mukaan valtiolla on kestävyyshaaste ikääntymisen vuoksi, eli valtiontalous uhkaa jäädä pysyvästi alijäämäiseksi. Toisaalta hänen mukaansa kohonneen inflaation lisäksi valtion ei ole syytä kasata lisää painolastia kansalaisille. Niinpä hallitus hyväksyy velkaantumisen näissä oloissa. Budjetin alijäämä kuitenkin kaventuu tästä vuodesta.

– Emma voi kurittaa kansalaisia, Saarikko sanoi.

VM haluaa helpottaa korkean inflaation kurittamia kansalaisia ylimääräisellä lapsilisällä, tavanomaista suuremman matkakuluvähennyksen jatkamisella ensi vuonna ja jakeluvelvoitteen alentamisen jatkamisella myös ensi vuonna. Saarikko haluaa myös teettää selvityksen sähkön hinnan alentamisesta budjettiriiheen mennessä.

Saarikko varoitteli Venäjän kaasutoimitusten hiipumisesta Euroopassa. Se voisi ajaa viennin taantumaan.

Valtiovarainministeriö julkistaa budjettiesityksensä kokonaisuudessaan perjantaina.

Toimitus

Toimitus