Venäjä ei kykene hyökkäämään – tämä on rintamatilanne tänään

Venäjän armeija ei ole kyennyt etenemään Ukrainassa viime päivinä. Sen sijaan venäläiset pyrkivät vahvistamaan asemiaan ja puolustamaan niitä, Ukrainan pääesikunta tiedottaa valtiomedia Ukrinformin mukaan.

Viimeisen vuorokauden aikana Ukrainan armeija on eliminoinut 130 venäläissotilasta, tuhonnut kolme panssarivaunua ja kaksi ammusvarastoa Etelä-Ukrainassa.

Venäjä jumissa Etelä-Ukrainassa

Taistelut jatkuvat Etelä-Ukrainassa Mykolajivin ja Hersonin rintamilla. Venäjän joukot eivät kykene etenemään vaan pyrkivät sen sijaan vahvistamaan asemiaan ja puolustamaan itseään.

Venäjä hyökkää nyt lähinnä granaatinheittimillä ja tykistöllä.

Ukraina kertoo eliminoineensa myös venäläisen vakoojaverkoston, joka pyrki tuomaan venäläisiä sabotaasiryhmiä Mykolojiviin.

Tilanne Odessan alueella on vakaa ja hallinnassa, mutta Ukrainan mukaan Venäjän laivasto valmistautuu iskuihin ainakin kolmellakymmenellä risteilyohjuksella.

Ukraina on vahvistanut puolustustaan Moldovaan kuuluvalla venäläismielisen separatistialueen Transnistrian rajalla.

Venäjä hyökkää ohjuksin, koska ei pysty muuhun

Venäjä iskee pitkän matkan ohjuksilla Ukrainan siviili- ja sotilaskohteisiin, koska sen armeija ei kykene osoittamaan mitään merkittäviä saavutuksia maasodassa, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi jokailtaisessa videoviestissään.

Zelenskyi kertoi, että Venäjä oli tehnyt ohjusiskuja Lvivin, Sumyn ja Tšernihivin alueilla Pohjois-Ukrainassa, ilmaiskuja Luhanskin alueella ja sabotaasitoimintaa raja-alueilla, BBC kirjoittaa.

-Kaikki tämä ei ole vain jännitteiden luomista maassamme, ei pelkästään voimiemme koettelua. Tämä on tavallaan Venäjän yritys peittää Itä- ja Etelä-Ukrainassa kohtaamansa epäonnistumiset, Zelenskyi sanoi.

-He eivät kykene osoittamaan sotilaallista menestystä alueilla, joilla he yrittävät edetä. Siksi he yrittävät näyttää menestystä ohjuksilla ja muilla keinoilla. Eikä sekään onnistu.

Toimitus

Toimitus