Venäläiset reagoivat: “He ovat tunkeutumassa maamme rajoille.”

Sekä Yhdysvallat että Nato antoivat eilen Venäjän vaatimat kirjalliset vastaukset Venäjän joulukuun puolessa välissä lännelle asettamiin ehdotuksiin tai vaatimuksiin sen turvallisuuteen liittyen. Venäjä on vahvistanut, että se on saanut nämä dokumentit. Nyt siis odotetaan Venäjän toimia. Sekä Yhdysvallat että Nato ovat pyytäneet Venäjää olemaan julkistamatta kirjettä. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on ilmoittanut Venäjän kunnioittavan tätä toivetta.
Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zakharova kertoo Telegram-sivullaan:
-Venäjän varaulkoministeri Aleksander Grushko tapasi Yhdysvaltain suurlähettilään John Sullivanin tämän pyynnöstä. Sullivan antoi tapaamisen aikana Grushkolle kirjallisen vastauksen siihen ehdotukseen molemminpuolisesta turvallisuussopimuksesta, minkä venäläinen osapuoli oli toimittanut aikaisemmin.
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg piti illalla lehdistötilaisuuden, missä hän ilmoitti myös puolustusliiton toimittaneen kirjallisen vastauksen Venäjälle.
Stoltenberg ei kertonut tarkemmin kirjeestä, mutta painotti ettei Nato luovuta Venäjälle veto-oikeutta uusien jäsenmaiden suhteen. Stoltenberg alleviivasi sitä, että Nato on puolustusliitto, eikä se etsi vastakkainasettelua. Stoltenberg ehdotti neuvottelujen jatkamista osapuolien välillä ja että Venäjä ja Nato perustavat yhteystoimistot Brysseliin ja Moskovaan ja keskittyvät etenemään diplomatian keinoin. Stoltenberg ehdotti myös läpinäkyvyyden lisäämistä sotaharjoitustoimintaan liittyen sekä uusien neuvottelujen avaamista asevarustelun vähentämiseksi.
Venäläinen uutistoimisto Tass puolestaan kertoo Venäjän turvallisuuskomitean varapuheenjohtajan Dmitri Medvedevin kommentoineen kirjallista vastausta:
-He lupasivat olla laajentamatta Natoa, mutta eivät ole pitäneet sitä lupausta. He ovat sanoneet, ettei mitään ole allekirjoitettu, mutta tiedämme hyvin kuka ja kenelle on sellaisen lupauksen antanut. Nyt he ovat tunkeutumassa maamme rajoille.
Venäjän vaatimuksessa joulukuulta esitetään Venäjän ja Naton sopivan ettei kumpikaan osapuoli vie joukkoja tai aseita alueille, joissa niiden voidaan katsoa uhkaavan toisen osapuolen turvallisuutta. Ehdotuksessa tuodaan esille myös tiukempia rajoituksia Venäjän ja USA:n ydinohjuksille.
Ehdotuksen vaikeimmaksi kohdaksi on osoittautunut Venäjän vaatimus siitä, että Nato lupaa olla ottamatta uusia jäsenmaita idän suunnassa sekä luopumaan mahdollisista suunnitelmista ottaa Ukraina tai joku muu entinen Neuvostoliiton osa puolustusliittoon. Nato ei myöskään saisi lisätä joukkoja tai aseistusta niissä maissa, jotka ovat liittyneet siihen kylmän sodan jälkeen.