Vihreiltä viesti keskustalle – IL: Jakeluvelvoitteesta on jo sovittu

Ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Karin (vihr) mukaan uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen lisänostosta neljällä prosentilla on jo sovittu.
Kari kertoo Iltalehdelle, että vihreät tukee biokaasulla katettavaa jakeluvelvoitteen lisänostoa 34 prosenttiin vuodesta 2030 alkaen. Hänen mukaansa asiasta on jo sovittu.
– Tämä on asia, josta on itseasiassa sovittu jo osana biokaasuasiaa. Ja kyllähän politiikassa itse lähden siitä, että sovituista asioista pidetään kiinni, Kari sanoo.
Keskiviikkona keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen sanoi AlfaTV Uutisille, että keskusta ei tule hyväksymään sitä, että poliittisin päätöksin nostettaisiin polttonesteiden hintaa sen päälle, mitä jo maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet. Jakeluvelvoitteen kiristämisen on arvioitu nostavan esimerkiksi dieselin hintaa 12-22 senttiä litralta. Myös Juha Sipilä on ehtinyt tyrmäämään jakeluvelvoitteen noston.
Karin mukaan jakeluvelvoitetta nostetaan ilmasto- ja työllisyyssyistä.
– Se on myös Suomen maaseudulle hyvä asia, että kotimaiselle biokaasulle syntyy markkinat, hän sanoo.