Viron ex-presidentti Ilves : Viisumeita kiduttajille? – Suomea käytettiin hyväksi vuonna 2007

Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves on ahkera twitteristi ja nostaa välillä keskustelua täällä Suomessakin. Moni muistaa varmasti hänen kommenttinsa jälkisuomettuneen ajan poliitikkojemme, esimerkiksi Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan, alentuviin Viro-lausuntoihin. Tällä kertaa Ilves on ottanut esille pitkässä ketjussa näkemyksensä venäläisistä ja heille myönnettävistä EU-viisuimeista.
Ilves muistuttaa miten Baltian maat ja Puola ovat Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 31 vuoden aikana joutuneet jatkuvasti sekä Venäjän valtion että sen kontrolloiman median uhkaamaksi. Heitä on uhattu miehityksellä sekä ydinjätteellä ja heidän kaasuntulonsa on katkaistu useasti.
Ilves kertoo presidentti Putinin uhkaavan Venäjän ottavan takaisin ”historialliset rajansa”, toisin sanoen 110 vuoden takaiset rajansa, jotka pitävät sisällään myös Suomen.
Suomeen Ilves viittaa myös kertoessaan vuoden 2007 Pronssipatsas-jupakasta. Hänen mukaansa Venäjän hallinnon eri provokaattorien avulla järjestämän mellakan tekijät saivat viisuminsa Suomesta ja tulivat Viroon Suomen kautta – Viro kun oli silloin sulkenut omat rajansa Venäjälle aivan ilmeisistä syistä. Tässä on Ilvekseltä selvä piikki Suomen tämän päivän politiikkaan myöntää edelleen turistiviisumeita venäläisille, toisin kuin Viro tekee.
Viisumit ovat etuoikeus, eivät oikeus
Kun mennään tämän päivän viisumiasioihin, muistuttaa Ilves twiittiketjussaan viisumien olevan etuoikeus, ei oikeus. Heti sodan alun jälkeen EU:n ja Naton ”etulinjan” maissa – Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa – syntyi selvä käsitys siitä, että venäläispassin haltijoilta on saatava raja kiinni.
-Niin kuin arvata saattaa, tämä aiheutti reaktion: ”Kuinka voitte rikkoa ihmisoikeuksiamme!” Viisumit ovat etuoikeus, eivät oikeus. Sinulla ei ole oikeutta vain tulla maahani. Ei oteta tässä kohtaa mukaan venäläisiä vitsejä siitä miten tankit eivät tarvitse viisumeita. Tuollaiset vitsit vain tekevät meistä entistä päättäväisempiä. Viisumit myönnetään, niitä ei jaeta.
Ilveksen mukaan Virolla ei myöskään ole velvollisuutta auttaa maata, joka on uhannut sitä 31 vuotta ja on nyt tekemässä kansanmurhaa Ukrainassa. Ilves kirjoittaa, miten Virosta on muuttunut korruptoituneesta ex-kommarien kaatopaikasta maaksi, joka on Irlannin jälkeen kymmenentenä oikeusvaltioiden listalla.
-Venäjä on sadasensimmäinen, Tansanian jäljessä mutta juuri Filippiinien edellä.
Ilves summaa kantansa viiteen pointtiin:
- Viron kokemus väestönsiirroista, brutaalista miehityksestä ja venäläistämisestä viidenkymmenen vuoden aikana. Virolaiset kokivat mitä Ukrainassa koetaan nyt: tappamista, raiskauksia, kidutusta ja ryöstelyä.
- Yli kolmenkymmenen vuoden kokemus venäläisten uhasta: ”näyttää meille kuka on pomo”, kaasuhanojen sulkemiset, maan asukkaiden kidnappaamiset ja ”turistien” käyttäminen mellakointiin.
- Syvä epäilys siitä, että muuttuvatko tänne tulleet venäläiset imperialismin vastaisiksi demokraateiksi.
- Kokemukset siitä miten tulijat hyväksikäyttävät lakejamme omaksi edukseen ja osoittavat halveksuntaa elämäntapaamme kohtaan.
- Paikallisten venäläisten Ukraina-viha, viha niitä ihmisiä kohtaan, joita virolaiset tukevat, ihailevat ja tuntevat.
A longer thread on Russian visas, taxes and how we Estonians are:
— toomas hendrik ilves (@IlvesToomas) August 2, 2022