Vuoden valokuvataidekirja 2021 -palkinnon jakaa kaksi teosta

Vuoden valokuvataidekirja 2021 -palkinto on jaettu poikkeuksellisesti kahdelle teokselle. Valokuvataiteilijoiden liitto ja Suomen valokuvataiteen museo myönsivät Vuoden valokuvataidekirja 2021 -palkinnon Sheung Yiun kirjalle Ground Truth ja Elina Brotheruksen kirjalle Seabound. A Logbook. Voittajat valitsi valokuvataiteilija ja msdm-nimisen studio-gallerian perustaja paula roush Lontoosta. Voittosumma on 2000 euroa – 1000 euroa molemmille voittajille – ja muut finalistit saavat kukin 500 euroa.

Sheung Yiu (s.1991) on Hongkongissa syntynyt valokuvaaja, tutkija ja kirjoittaja, joka asuu Helsingissä. Hän on Aalto-yliopiston valokuvauksen alan tohtorikoulutettava. Elina Brotherus (s. 1972) on Helsingissä ja Ranskan Avallonissa asuva valokuvataiteilija.

Sheung Yiu luotaa kirjassaan Ground Truth (suom. kenttätutkimuksia) maisemavalokuvauksen perinnettä eri näkökulmista. Elina Brotheruksen kirjan Seabound. A Logbook kuvat on otettu Norjan Kristiansandissa, kahden vuoden aikana. Valokuvaajan lähtökohtina ovat meren ja maiseman lisäksi olleet paikallisen taidemuseon historialliset maisemamaalaukset seudulta, sekä käsitetaiteilijoiden event scoret eli lyhyet tapahtumakäsikirjoitukset, joita Brotherus on visualisoinut kuvissaan.

 

Elina Brotheruksen teos “Seabound. A Logbook”. Kuva: Minna Kurjenluoma

 

Sheung Yiun teos “Ground Truth”. Kuva: Minna Kurjenluoma

Toimitus

Toimitus