Yle: Omikronaalto tyhjentää hyllyjä ja jättää busseja varikolle

Koronaviruksen omikron-muunnoksen leviäminen alkaa jo haitata työpaikkojen ja palveluiden toimintaa, kirjoittaa Yle.
Tartuntojen ja altistumisten nopea kasvu heijastuu työpaikoille, kun yhä useampi työntekijä joutuu jäämään kotiin.
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) asiantuntijalääkäri Auli Rytivaaran mukaan, työpaikoilla on luultavasti pian pulaa työntekijöistä.
– Sairastuneita on niin paljon ja poissaoloja tulee yhtä aikaa runsaasti, niitä saattaa tulla samoista yksiköistäkin. Näin erityisesti tuotannossa tulee haasteita, Rytivaara kommentoi.
Myös lomakauden menot lisäävät altistuneiden määrää.
Työpaikkojen ongelmia lisää järjestelmän hitaus.
– Systeemiä pitäisi nopeuttaa, kaikkien lääkäreiden pitäisi pystyä tekemään eristyspäätös ja siitä nopeasti karanteenipäätökset Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja paikallisten ohjeiden mukaisesti. Nyt eristys- ja karanteenipäätöksissä on liikaa viivettä, jolloin tauti pääsee leviämään, Rytivaara linjaa.
Rytivaara toivoo, että karanteeniaikoja voitaisiin lyhentää, jolloin työntekijä pääsisi nopeammin takaisin työpaikalle. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvisen mukaan karanteeniajan lyhentämisellä esimerkiksi seitsemään päivään ei olisi merkitystä taudin leviämisen kannalta.
Kauppareissu julkisilla saattaa aiheuttaa päänvaivaa
Työntekijöiden poissaolot näkyvät jo kauppojen hyllyillä ja julkisessa liikenteessä.
S-ryhmän alueosuuskaupan HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen kertoo työntekijöiden sairauspoissaolojen lisääntyneen.
-Kehitys on ollut samanlaista kuin yhteiskunnassa ylipäätään, eli piikkiä ylöspäin on. Toistaiseksi ei ole näkynyt myymälöiden toiminnassa kuin viiveinä, Liimatainen sanoo.
Logistiikka on Liimataisen mukaan silti toiminut hyvin vuodenvaihteen kiireisinä kauppa-aikoina, ja tuotteita on tullut sujuvasti kauppoihin.
– Tavaran hyllytyksessä olevat viiveet ovat konkreettinen esimerkki, miten tilanne on näkynyt asiakkaille, Liimatainen kertoo.
Toistaiseksi julkisen liikenteen vuoroja on jouduttu perumaan vasta vähän. Kaukoliikenteen junat kulkevat normaalisti, mutta lähiliikenteen junia on jouduttu perumaan.
Bussiyhtiö Nobina on perunut viime päivien aikana jopa 200 bussivuoroa vuorokaudessa. Nobinan liikennejohtaja Mårten Winqvist kertoi tilanteen olevan äärimmäisen haastava.
Pääkaupunkiseudulla bussiliikenteen perutut vuorot muodostavat vain muutaman prosentin kaikista vuoroista.