Ylen gallup: Tänne perussuomalaisten kannatus valuu

Ylen eduskuntavaalikannatusta koskevassa kannatuskyselyssä on yksi suuri liike: perussuomalaisten kannatus valahti 15 prosenttiin, laskua peräti 3,3 prosenttiyksikköä.
Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja arvioi PS:n kannatuslaskua seuraavasti:
– Perussuomalaisten kannatus vuotaa tällä hetkellä monelle taholle: puolueista erityisesti kokoomukseen, nyt-liikkeeseen sekä Valta kuuluu kansalle -puolueeseen.
Osa PS:n kannattajista Turja arvioi jääneen katsomoon heijastellen juuri käytyjä aluevaaleja. Niissä vaaleissa PS:n kannatus jäi niinkin alhaiseksi eli 11,1 prosenttiin. Eli vaikka laskua on paljon edelliseen eduskuntavaaligallupiin, niin PS on eduskuntavaalimittauksessa selvästi suurempi kuin keskusta, joka nousi aluevaaleissa PS:n ohi. Keskusta mittautti 12,7 prosentin kannatuksen, jossa ei muutosta juuri ollut
Kannatusmittauksen kärjessä jatkaa kokoomus 21,2 prosentin kannatuksella SDP:n saadessa tulokseksi 19,0 prosenttia.
Vihreiden kannatus luisui alle kymmenen prosentin. Turjan mukaan vihreiden kannattajia valuu vasemmistoliittoon ja SDP:hen. Punavihreässä blokissa äänet siis liikkuvat. Vasemmistoliiton kannatus nousi prosenttiyksikön.
Liike Nyt ja RKP kirjasivat niin ikään noin prosenttiyksikön nousun.