Zelensky: Ukrainaan oma organisaatio venäläisiä sotavankeja varten, kuolleita yli 12 000

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky kertoi perjantaina, että venäläisiä on jäänyt sotavangeiksi niin paljon, että heitä varten täytyy perustaa aivan erityinen organisaatio. Asian vahvistaa valtiollinen Ukrinform.

-Kiinniotettujen maahantunkeutujien määrä on noussut niin suureksi, että asiaa ei voida enää hoitaa niillä rakenteilla, joita meillä oli ennen sotaa. Siksi on hallituksemme päättänyt tänään perustaa organisaation sotavankien kohtelua varten. Tuhannet vihollisen sotilaat, jotka olemme saaneet otettua kiinni tai jotka ovat antautuneet, saavat kansainvälisten sopimusten mukaisen kohtelun. Mutta heitä on niin paljon, että tarvitsemme oman organisaation sitä varten. 

Zelenskyn mukaan Ukrainassa on saanut surmansa jo yli 12 000 venäläistä sotilasta, haavoittuneita on monta kertaa enemmän. 

-Toistamme hyökkääjille: voitte yhä pelastaa itsenne. Laittakaa pois aseenne ja menkää kotiin, lähtekää maastamme.

Presidentti vetosi venäläisiin äiteihin, erityisesti asevelvollisten äiteihin. 

-Älkää lähettäkö lapsianne sotaan vieraaseen maahan. Älkää uskoko lupauksia, että heidät lähetetään vain jonnekin harjoituksiin. Ottakaa selville missä poikanne on. Ja jos teillä on pienintäkään epäilystä, että poikanne olisi lähetetty sotaan Ukrainaa vastaan, toimikaa välittömästi. Älkää antako poikaanne kuolemaan tai vankeuteen. Ukraina ei koskaan halunnut tätä kauheaa sotaa. Mutta se puolustautuu niin paljon kuin tarvitaan.

Toimitus

Toimitus